sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Hieman nostalgiaa

Pääsiäisnoitien valmistumista odotellessani laitan muutaman kuvan jo aiemmin maalaamistani nukeista.

 
Olen näissä harjoitellut bisque-posliinipäiden maalaamista. Todella harjoittelin, sillä jälki ei ole mitenkään onnistunutta. Turkoosileninkinen nukke on Sirpa Ala-Loukon mallistosta ja paperimassaa.
 
 
 
 
Kaikki päät on ostettu jämämyynnistä Benita Suomen (nukketohtorin) myymälästä. Kävin vuosia sitten hänen nukkekurssinsa ja sitä kautta tutustuin posliininukkeihin. Useat näistä on reproja, vaikkakin minä tein niistä ihan oman näköisiä, en vanhaa jäljitellen.
 
Alla olevat kaksi nukkea ovat nykyaikaisia, tanskalaisen nukketaiteilija Jessenin suunnittelemista muoteista. Minusta molemmat päät oikein kauniita. Nämäkin maalasin muutamia vuosia sitten.  
 
 
Tällä yllä olevalla nukella on aitoa hiusta peruukki.
 
 
 
 
Miksikö nyt laitoin kuvat tänne? No siksi, että haaveilen taas maalaavani nukkeja. Se on sellainen käsityö, mihin aina palaan pitkienkin "poissaolojen" jälkeen.

8 kommenttia:

  1. Hienoja kaikki, mutta tämä alimmainen on niin kiltin näköinen tyttö, että siitä tykkään eniten :)

    VastaaPoista
  2. Voi, mitä ihanuuksia. Olet kyllä taitava.

    VastaaPoista
  3. Ihania! Tunnistin Sirpan paperimassanuken, olen ollut Sirpan kurssilla ja tehnyt 5 paperimassanukkea, mutta en tätä.

    VastaaPoista
  4. Ihana Vekki kun laitoit nuo kuvat nukeistasi , ovat todella kauniita. Sirpa Ala-Loukon nukkeja olen minäkin tehnyt neljä. Naurava kasvoinen tanskalainen jolla aidot hiukset minuakin kiinnostaisi, suloinen tyttö. Minulta kysytään usein montako olen maalannut ja tehnyt omia nukkeja, laskin nyt 73 vuosina 2003-2012 nyt kesken 11 tällevuodelle. Halu jatkuu nukkeiluun aina vain.

    VastaaPoista
  5. Kyllä näyttä tämä nukkeilu koukuttavan meitä monia. Sirkkis taitavana on tehnyt niin ihania noin monta. Laitahan kuvia! Sirpa Ala-Loukolla on tosi kivoja paperimassapäisiä ja toteutettavissa hieman vähäisilläkin taidoilla.

    VastaaPoista
  6. Kun en osaa omaa naamaakaan maalata, niin en sitten kyllä nukkien naamojakaan. Hieno harrastus se tämäkin.

    VastaaPoista
  7. Olet kyllä taitava myös tällä saralla. Tuo homma vaatii varmasti paljon harjoittelua. Kaikki ovat hyvin kauniita ja ilmeikkäitä.

    VastaaPoista