tiistai 11. kesäkuuta 2013

Säkkikankaasta Simoksi

Jostain ihmeestä tuli mieleeni entisajan säkit, joissa luki jotain. Ajatus alkoi elää, minkälainen olisi nalle tehdä säkkikankaasta. Sellainen hieman resu, mutta sympaattinen.

Jälleen paikallinen aarreaittamme Saviheinäpuoti oli avuksi ja säkkikangasta löytyi.

 
Nättiä entisajan nallen mallista kaavaa olen etsinyt jo pitkään. Kymmeniä olen ottanut talteen, mutta mieleistä ei vaan löydy. Nykyiset suipponokkaiset, isokorvaiset, pitkäjäseniset ei ole kivoja.
 
 
Säkkikankaan työstämisessä olikin sitten omat juttunsa! Kaava ei saanut olla monimutkainen, koska kangas on kuin pahvia. Lisäksi helposti rispaantuvaa, joten saumat oli vahvistettava. Harvahkona kudoksena sisus ei saa näkyä jne jne.
 
 
Saumanvaroja ei voinut kaventaa rispaantumisvaaran vuoksi. Vahvensin ne ohuella Erikeeper kerroksella, mikä taas teki saumasta kankean.
Vielä oli haittana myös erittäin kova tuoksu kankaassa, mikä tuoksuallergisen nenään kävi melkoisesti.
 
 
Joka tapauksessa syntyi SIMO! Nappisilmäinen Simo.
 
***
 
PS. Jotkut ovat kyselleet kaavaa Simoon. Kaava on ikiaikoja sitten ostettu jonkun toisen kylkiäisenä ja olen muokannut sitä tähän työhön sopivaksi. Eli varsinaista kaavaa ei ole. Simon voi tehdä tavallisella, yksinkertaisella nallen kaavalla, mutta suosittelen hieman tiheämmin kudottua säkkikangasta.
 

13 kommenttia:

  1. Sä sitten oot päättäväien nainen! Kun oot päättänyt tehdä Simon, niin teet. :D

    VastaaPoista
  2. Onpa kiva nalle!
    Löysin juuri blogisi ja se vaikutti niin mielenkiintoiselta, että taidanpa vierailla uudelleenkin.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa tuo säkkikangas ja lopputulos hurmaava. Tuohon saumojen vahvistukseen olen käyttänyt NO-SEW fabric glue liimaa. Ostan netin kautta Forssasta on nukkekoti kauppa ja antiikki kirppis / Malmström . Sopii kaikille kankaille jopa silkille. Kun hipaisen liiman ja sormin painelin jää mielestäni kohtuu pehmeäksi on vesiliukoinen ja ei sottaa.

    VastaaPoista
  4. Simo on suloinen!!
    Mistä löysit näin hyvän kaavan, tohtiiko edes kysyä!? ;o)

    VastaaPoista
  5. Ihan ihku tuo Simo ♥ Uskaltaisinko kysellä sinulta kaavaa ?? Hyvä neuvo Sirkkikseltä. Nykyään on kaikkia apu juttuja, kun vaan jostain kuulee uutuuksista.

    VastaaPoista
  6. oii..Söpö-Simo..aivan ihana :)

    VastaaPoista
  7. Kylläpä on komea Simo! Sitkeä olet kun jaksat noin vaivallioista materiaalia käsitellä, lopputulos on hyvä!

    VastaaPoista
  8. Simo on oikein uskottavan oloinen. Paljon tulee vastaan materiaalivalinnan jälkeen. Myös sellaiseen törmää, mitä ei ennalta aavista. Seikkailu jatkukoon!

    VastaaPoista
  9. Suloinen Simo! Liestyvästä kankaasta olen ommellut ilman liimaa nallen siksakkaamalla nalleen "vuorin" eli leikattuani kappaleet tikannut kuhunkin lakanakankaasta tms. tukikappaleet. Samalla estyy täytteen karkaaminen (olen tosin käyttänyt puulastua täytteenä). Säkkikangas on vielä kokeilematta tosin, harvasta huonekalukankaasta kyllä syntynyt ihan kelppo nalle.
    Kiva blogi sulla!

    VastaaPoista
  10. Onpas hän komea ja suloinen. Mukavaa päivää Sinulle.

    VastaaPoista
  11. Ompa ihana. Varmaan on ollut kova työ ompelemisessa.

    VastaaPoista