lauantai 24. elokuuta 2013

Pientä pintaremonttia

Taitaa tässä käyneen minullekin niin kuin monille: eläköityminen antaa sysäyksen uudelle. Tulee tunne, että uusi asunto tai uusi ympäristö, uusi harrastus jne. olisi kiva. Aloitetaan kuin uutta elämää uusin ajatuksin. Joku sanoi, että eläköitymisen sisäistämiseen meneen noin puoli vuotta ja sen jälkeen energiaa pursuaa toteuttaa kaikkia niitä haaveita, mitä pitkin työssäoloaikaa mietti.

Meillä muutoksenaika alkoi pienellä pintaremontilla.

 
Niin tai siitä piti tulla pientä pintaremonttia. On kuitenkin käynyt niin, että pieni uudistus vain hyppää silmille vanhassa ympäristössä, joten remontista taitaakin tulla mittava. Kahdessakymmenessä vuodessa niin moni asia on muuttunut. Materiaaleja on saatavana jos minkälaista ja tekniikkakin kehittynyt harppauksilla. 1990-luvulla kaikesta materiaalista oli pulaa varsinkin jos hieman halusi poiketa keskivertolinjasta.
 
Vessa on ensimmäinen remppakohde ja ulkoeteinen. Kuvan vessa on jo kuorittu ja tuo vanha Laura Ashleyn tapetti sai lähteä. Saa nähdä mihin päädytään remppa kun tosiaan aina laajenee ja uusia ideoita ilmaantuu kesken kaiken.
 
 

9 kommenttia:

  1. Tuo tapetti on aivan ihkuihana! Mutta taitaa olla lähdössä...

    VastaaPoista
  2. Laitakin sitten ennen ja jälkeen -kuvat näytille. Kerro, mitä itse ommeltua saat sisustukseen. Ehkä joku sointuva pussukka vakiona vessassa? Eteiseen verhot?

    VastaaPoista
  3. Tapeetti on minunkin mielestäni kivaa mutta ymmärrän vaihtelunhalun 20v. jälkeen:) Sama tunne täälläkin ilmassa.

    VastaaPoista
  4. Mitenkäs se vanha sanonta menee. Olikos se niin, kun antaa pirulle pikkusormen, niin se on sitten menoa.
    Alku näyttää oikein kauniilta, Mitä sitten jatkossa onkaan odotettavissa?

    VastaaPoista
  5. Niin se menee, että kun uudistaa yhden kohdan, vanhan kuluneisuus hyppää esiin. Meillä oli aikamoinen maalaus, kun uusittiin keittiön seinää ja lattiatkin meni uusiksi. Ihanaa tuo teidän tapetti. Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  6. Eläkkeelle siirtyminen ja sopeutuminen vie oman aikansa ja vaatii uutta ajattelutapaa. Kyllä kodinvaihto ja uusi paikkakunta antoi elämälle miekekkään maun. Varmasti tuo remppa työllistää ja saa luoda uuden kodin uudelle elämän vaiheelle.

    VastaaPoista
  7. Minä vaan suunnittelen, mitään ei tapahdu, mutta ehkä sitten eläkkeellä! Tsemppiä remonteihin.

    VastaaPoista
  8. Kih hih, noin siinä aina käy, että homma lähtee lapasesta laajenemaan. ;D

    Annanko lisää vinkkejä ja neuvoja. *reps*

    Sun uudet tapetit ovat kyllä magiat. Pitäsköhän munkin...

    VastaaPoista
  9. Minunkin mielestä tuo tapetti on kaunista, mielenkiinnolla odottelen kuvia uudistuneesta veskistäsi.

    VastaaPoista