perjantai 4. lokakuuta 2013

Keppejä ja käpyjä

Ystävien mäntyvanhuksen kävyistä kerroin jo aiemmin, ja vielä niitä riittää. Tein palloja ja tonttuja tällä kertaa.



Käpytonttujahan teimme jo koulussa vuosikymmeniä sitten, mutta eihän niihin koskaan kyllästy. Tässä käytin puukiekkoja alla, jotta seisovat tukevasti.
 
Pallorivi on hauska puutarhan koriste. Laitoin rimpsut kuistin reunaan, missä kesäisin on amppelikukkia. Palloista tein melko isoja ja yhdistelin nyöritetyllä hamppunarulla, mikä kestää sadetta ja pakkasta.
 
 
Kranssivillitykseni sen kun jatkuu. Pyörittelin viinirypäleköynnöksestä muutaman kranssipohjan, mutta niistä myöhemmin.
 
Sen sijaan laitan tässä kuvat kranssista, minkä tein kuivista oksanpätkistä. Idea ei ole oman, vaan löysin sen Pajupirtin sivuilta. Käytin Oslon Vigelandin puistosta tuodun kastanjan siemenestä kasvatetun puun antimia koristeluun.
 

 
Tykästyin kovin tähän karuun kranssiin.
 

10 kommenttia:

  1. Ihania nämä kaikki, mutta kranssisi oikein pysähdytti! Olen koko kesän sananmukaisesti hakettanut risuja ja oksia näännyksiin asti. Olisi mulla ollut materiaalia!!

    VastaaPoista
  2. Sinulla alkaa jouluvalmistelut olla hyvällä mallilla :) Tästä kranssista minäkin tykkään, pitäisköhän lähteä metsään saalistamaan oksia, ennenkuin lumi peittää kaiken :)

    VastaaPoista
  3. Kivoja ovat ja tuo viimeisin kranssi olisi makuuni ilman koristeita alareunassa. Makunsa kullakin ;)

    VastaaPoista
  4. Kivoja kaikki mutta käpypalloista kiinnostuin erityisesti.

    VastaaPoista
  5. Ihan tulin joulumielelle, kun katselin koristuksiasi:)

    VastaaPoista
  6. Ihania nuo vanhanajan käpytontut.

    VastaaPoista
  7. Sinun käsissäsi syntyy vaikka mitä! Tykkään etenkin kranssista.

    VastaaPoista
  8. Onpa kaunis kranssi. Kaikkea sitä saakin aikaan kuivista oksan pätkistä, kun homman osaa. Tontut näköjään ovat jo tarkkailupuuhissa. Ovat nekein oikein suloisia,

    VastaaPoista