tiistai 27. toukokuuta 2014

Uusvanhat kalusteet



Vanhat täysin kulahtaneet pihakalusteet olivat tulleet siihen pisteeseen, että joko kaatopaikalle tai kunnostukseen. Toisaalta kalusteilla on myös minulle muistoja, joten en raskinut heittää niitä pois. Siis kunnostukseen. 


Hionta olikin sitten oma urakkansa. Siihen kului santapaperia ja hermoja. Ruskea maali oli paksu ja monessa kerroksessa. Ajattelin monta kertaa, etteikö ihmisellä ole mitään tärkeämpää ja helpompaa tekemistä!

Lämpimissä säissä olikin sitten helppo maalata pation varjossa. Valitsin valkoisen uudeksi väriksi ja hieman aluksi se tuntui oudolta, mutta lopputulokseen olen oikein tyytyväinen. Vielä on kaluston sohva ja keinu laittamatta. Myös pöydän putkijalat tulevat mustalla.



Ihan käypäset kalusteet tulivat ja varmasti käytössä vielä monta vuotta. Yllä olevat tuolit olen ostanut Tukholman Ikeasta v. 1979 ja hyvin toimivat nyt uuden värisinä. Tyynyt otin kuvauksen ajaksi pois.






13 kommenttia:

  1. Vau! Hienoa että jaksoit kunnostaa kalusteet! Niin helposti nykyään kunnostuskelpoista tavaraa päätyy kaatikselle, kun ei jakseta nähdä vaivaa. Nythän nuo ovat kuin sisustuslehden sivuilta suoraan napattu :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä valkoinen maali teki ihmeitä. Tuolien kaunis muoto tuli esiin. Onnittelut upeasta lopputuloksesta ja ihailu siitä, mitä kaikkea osaatkaan ja saat aikaan.

    VastaaPoista
  3. Kauniit ja hyvät istua nuo vanhemman malliset kalusteet. Ison homman teit ja nyt ovat kuin uudet.

    VastaaPoista
  4. Jokohan onnistuis kommentointi, kun viimeksi se ei onnistunut.
    Tuo pyöreä pyötä on kyllä niin ihana. Kyllä kannatti nähdä se suuri vaiva ja uudistaa nämä ♥

    VastaaPoista
  5. Kyllä värinvaihdos raikasti niitä selvästi, hienot tuli.

    VastaaPoista
  6. Oih! Olet ahkera ja osaava, kun jaksat tehdä aikaa /voimia vievän hiennon ja maalauksen sekä, että lopputulos on näin hieno! Olet kyllä kerrassaan taitava monitaituri!!

    VastaaPoista
  7. Kylläpä todellakin kannatti! Ahkeruus palkittiin ja toi valkoinen väri just eikä melkein.

    VastaaPoista
  8. Jokainen puurtamasi hetki on ollut vaivan arvoinen. Upeaa sitkeyttä sinulla.

    VastaaPoista
  9. Kulahtanut oli oikea sana kuvaamaan ennen-tilannetta. Miten hienot niistä tulikaan! Mahtavaa, että saivat uuden elämän vielä eivätkä joutuneet polttopuiksi.

    VastaaPoista
  10. Kyllä tuli kauniit ja niin raikkaan valkoiset!

    VastaaPoista
  11. Mukava blogi sinulla, minut heitti tänne tekstisi ryijyistä ja sainkin arvokasta tietoa maamies ryijystä.
    Taisin jäädä lukijaksesi !

    VastaaPoista
  12. Kullakin aikakaudella on värinsä. Kestopuisissa valkoinen tuo uutta raikkautta. Kyllä tämän lopputuloksen vuoksi kannatti hikoilla (huhhuijaa sulle)

    VastaaPoista
  13. Hienot kalusteet. Valkoinen piristää aina. Olet ollut tosi ahkera.

    VastaaPoista