lauantai 5. heinäkuuta 2014

Heinäkuun talvipalttoo

Kirjastomme poistomyynti on aina kuulunut ohjelmaani ja sieltä on kannettu jos minkälaista aarretta. Sanottakoon, että kuntamme pikku-kirjasto on todella aarre. Sieltä jos ei hakemaansa löydä, saa ihmetellä.

Tällä kertaa otin mukaani Suuri Käsityölehti-vuosikerran 2012 yhdellä eurolla. Ja heti löytyi oikein kivan näköinen Ritva Fallan suunnittelema takki. En ole vuosikymmeniin ommellut vaatteita, enkä varmaan enää osaisikaan. Houkutus oli niin suuri, että päätin kokeilla.


Onneksi tuo mainio kangaskauppa Kangastukku (.com) on tuossa lähellä ja heillä hyvät valikoimat. Sain tarvikkeet. Ja ompeluohjetta tavaamaan. Todella tavaamaan, sillä ohje oli niin ylimalkainen, ettei siitä millään tahtonut selvää ottaa. Jo kankaalle kaavojen asetteluohje oli ylimalkainen ja toteutettuna liki metri olisi mennyt hukkaan kangasta. Onneksi selvisin tehtävästä, mutta pohdittavaa oli runsain mitoin.  


Takki syntyi ja olen kovin tyytyväinen lopputulokseen. Mielissäni myös, että tein! Koko on hieman iso. En osannut ottaa huomioon, että tässä mitoitus oli kohdillaan, kun yleensä nykyään kokonumerot on mitä tahansa.





Takin väri oikeasti olisi ehkä näiden kahden kuvan väliltä. Eli enemmän luumu kuin tuo ylläoleva aniliini. Muutin mallia sen verran, että vuori ja vetoketju minun takissa on mustat.


Kiva oli tehdä ja sadepäivät kuluivat oikein mukavasti. Olin todella positiivisesti yllättynyt kuinka helppo tuota ulkoilukangassta oli ommella ja välissä oleva vanu ei yhtään tehnyt sitä hankalammaksi. 



15 kommenttia:

  1. Ahaa, kangas, vanu ja kangas - vähän kuin tilkkutyössä! Ilmankos takki vaikutti kiinnostavalta tehtävältä.

    Eikö olekin tylsää, kun "ohjeiksi" väitetään vähän mitä sattuu? Ajattele, jos olisit vasta-alkaja. Olisiko takista tullut valmista?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri samaa ajattelin. Jos ei ole ompelukokemusta ja osaamista, ei näillä ohjeilla kyllä takkia tehdä.

      Poista
  2. Hieno saavutus :) Suuri Käsityölehden kaavat on mitoitukseltaan aika suuret kokoon nähden. sen olen itse huomannut. Se on aika harmillista, ehkä parempi kuitenkin liian suuri, kuin liian pieni.

    VastaaPoista
  3. No tästä tuli tosi kiva! Nyt voit kaupitella vaikka takkejakin myymälässä. Olet sinä taitava.

    VastaaPoista
  4. Takistasi tuli kerrassaan upea ja toi väri on napakymppi.

    VastaaPoista
  5. Kivannäköinen takki. Itse en olisi onistunut, jos ohjeet ovat huonot. Onneksi sinä osaat kaikkea.

    VastaaPoista
  6. Onnittelen ,kyllä sinä olet osaava ompelemaan, vaikka mitä. Lopputulos todella ihana.

    VastaaPoista
  7. Todella asiallisen näköinen! Onnea uudesta takista!

    VastaaPoista
  8. Upea takki. Minulta jäisi tuo vetoketju ompelematta.

    VastaaPoista
  9. Näyttää tosi hyvälle? Olen tuota samaa kaavaa katsellut usein, mutta en ole rohjennut tekoasteelle. Teitkö omalla vaatekoollasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein omalla vaatekoolla ja iso tuli. Onneksi malli sallii vaikka reiluutts on.

      Poista
  10. Hieno takki! Eipä aikaakaan niin sitä jo tarvitaan :)

    VastaaPoista