keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Pikku-nuket

Oikeastaan kaikki alkoi mansikoista. Matkalla ystävien mökille poikkesin tutkailemaan mansikkatilannetta Suttisen tilalle Laitikkalaan. Mansikoita sain, vaikka oli unohtua, sillä myymälän yläkerran lahjapuodissa oli myynnissä aivan ihania Kangasalalaisen Gepetto-firman nukkekotikalusteita, Ja parasta ne saisi koota, maalata itse!


Joskus nuorena 50-60-luvulla tulivat Ari-tehtaan pikku-nuket ja niitähän oli minullakin. Minihameen olen "tehnyt" alle 10 vuotiaana.


Sittemmin tuli nukkekotiharrastus. Tein kaksi nukkekotia, tosi ison ja pienen. Molemmat myin pois. Budapestin antiikkitorilta löysin vanhan makuuhuoneen kaluston ja nukkekotina toimii nyt lasivitriini, mihin kalusteet sopivat hyvin.


Sinne tämä uusi kehtokin löysi paikkansa. Kehdossa nukkuu pieni posliinivauva. Ompelin vuodevaatteet ja tikkasin täkin. 


Katsellessani nukkekotivitriiniäni löysin muutamia pikku-nukkeja ilman vaatteita. Sain innostuksen niiden vaatettamiseen. Siitä myöhemmin.

Muistan hyvin, kuin tärkeitä nämä pikku-nuket olivat silloin ennen. Oltiin saatu muovisia isoja nukkeja, mutta pienet olivat uusia. Ari-tehdas on tuottanut paljon nukkeja myös Suomeen ja niitä on melko paljon huutoneteissä myynnissä.

Olen kiinnostunut löytämään allaolevan neekerinuken näköisen nuken ja myös ns. paperinkeräysnuken, tummahipiäisen. Jos tiedät, ota yhteyttä vaikka kommenttien kautta tai vekkim@gmail.com.


50-luvun pikku-nukke, ja hänellä n. 7 vuotiaana tekemäni "mekko".


7 kommenttia:

  1. Hienoja kalusteita! Ja sammakot alenpana ovat niin söpöjä että.

    VastaaPoista
  2. Ihania nuo sinun nukkiskalusteet ja Ari-nuket.Minullakin on niitä tuolla kastissa. Gepetton kalusteet ovat mukavia ja moni niitä myös maalailee. Sopivat huvin sellaisiin talonpoikaisiin kokonaisuuksiin.

    VastaaPoista
  3. Voi miten söpö on tuommoinen neekerinukke, en tuommoista muistakkaan. Noita toisia minullakin oli lapsena, 50-luvulla kun olen syntynyt =)

    VastaaPoista
  4. Minullakin oli nuo pikkunuket (vuosimallini 1957) Ihana idea tuo rakennettava kaluste.

    VastaaPoista
  5. Ihana makuuhuoneen kalusto. Minullakin nukkekoti, jota pitäisi alkaa kalustamaan :)

    VastaaPoista
  6. On kyllä ollut upea löytö nuo kalusteet!

    VastaaPoista