tiistai 7. lokakuuta 2014

Kudontaa kutomossa ja kotona


Kutomossa ryhmämme tekee neljää erilaista työtä. Villaloimi, pyyheliinaloimi, mattoloimi ja kuvassa poppanaloimi, jota ystävättäreni tarkastelee. Aloitimme aivan alusta ja opettelemme perusteita ihan kädestä pitäen. Tervetullutta tekniikan opettelua minulle. 



Värifriikkinä suunnittelin värityksiä ja malleja tuleviin poppanoihin. Maanläheiset värit olivat lähtökohtana ja kiva nähdä miten suunnitelmani toteutuvat käytännössä. En ole ennen poppanaa tehnyt,  joten nähtäväksi jää.


Kotipuissani yritin harjoitella maton tekoa olemassa olevista kuteista. Sain noin metrin tehtyä, kun käteni alkoivat oireilla hakkaamisesta ja nyt on pidettävä paussia. Maton kutominen taitaa minun osaltani jäädä alkuvaiheeseensa. Onneksi voin tehdä kevyempiä töitä. 


8 kommenttia:

  1. Tässä linkki junasukkaohjeeseen ja tarinaan siitä nimestä: http://www.taitoep.net/palvelut/ohje-juna-sukkaan/
    Kutominen olisi minustakin mukavaa mutta en ole nyt muutamaan vuoteen osallistunut kansalaisopistossa siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti linkistä. Onpa liikuttava historia junasukalla.

      Poista
  2. Äiti kutoi mattoja/ryijyjä aina, kun sai kangaspuut lainaksi. Meillä ei ollut tilaa pitää niitä jatkuvasti tietyssä paikassa.

    VastaaPoista
  3. Löysin Marjutin blogista tänne. Onpa sinulla aivan ihania juttuja täällä esilä, tuo prinsessajuttukin aivan syötävän suloinen, nuo tontut, voi hyvänen aika, ja kaikki,,,,,jatkan ihailua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitos Ritva ja tosi mukavaa että löysit "meille"! Minäkin tulen vierailulle "teille".

      Poista
  4. Kauniilta näyttää poppanasuunnitelmasi samoin kuin mattosikin. Minunkin haaveissani on kangaspuissa kutominen. Äidiltäni tosin jäi pajon mattoja, poppanoita, liinoja ja pyyhkeitä meille lapsille, ettei mitään tarvitsisi. Olisi kuitenkin mukava kokeilla.

    VastaaPoista
  5. Mietinkin mitä tarkoitit mattojen hakkaamisella, mutta tätä tarkoitit mainiten kätesi ongelmasta. Nyt sitten vaan oppilaita tekemään mestarille raskaammat hommat.

    VastaaPoista