keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Peikkoja

No niin, joulu vietettiin ja mukavasti meni elokuvia katsellessa. Nyt uudella koneellani yritän saada tämän postauksen tehtyä. Hieman on outo vielä.

Tein ihan urakalla peikko-otuksia. Sadetta pidellessä näitä syntyi. Tykkään niin väsätä näitä, vaikka kasvojen ompelu vieläkin tuottaa hankaluutta.



Kuvasin näitä jouluaattona ja kauniisti viherioi nurmikko.




Blogikoirakin löytää tiensä aina kameran linssiin!



Toisen pusero hieman valottui, mutta siinä on monia koiran kuvia ja hienot ruusunapit!

Peikkojen ja blogikoiran kanssa toivotan teille kaikille

Oikein Hyvää Uutta Vuotta!








15 kommenttia:

  1. Oikein hyvää uutta vuotta sinullekin. Peikkosi ovat aivan mahtavat. Suotta vähättelet taitojasi. Eihän peikoilla voi olla mitään kiiltokuvakasvoja. Upean ilmeikkäitä saat aikaan.

    VastaaPoista
  2. Näillä on niin metkoja ilmeitä, että väkisinkin tulee hyvälle tuulelle näitä katsoessa =)

    VastaaPoista
  3. Voi Vekki, näistä tulee niin hyvälle mielelle, kävin niitä jo aamulla katsomassa, ihailemassa ja iloitsemassa! Hyvän mielen peikkokansa!

    Oikein ihanaa ja iloista Uutta Vuotta ja paljon kaikkia kivoja kässyjä!

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtavia peikkoja! Oikein hyvää vuodenvaihdetta myös sinne!

    VastaaPoista
  5. Mahtavan hurmaavia on sinun tontut kaikkine hauskoine ilmeineen! Oikein Hyvää Uutta Vuotta myös Sinulle.

    VastaaPoista
  6. Nämä ovat niin hurmaavia tyyppejä ettei löydy vertaa! Paitsi tietty blogikoira - kyllä hänkin saa tulla kuvaan :) Oikein hyvää uutta vuotta sinne teillekin!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania peikkoja, minäkin tykkään värkätä sukkahousuotuksia. Oikein hyvää ja käsityörikasta Uutta Vuotta sinulle

    VastaaPoista
  8. Peikkosi ovat kerrassaan mainioita ja hauskoja.

    Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  9. Ihanaa askartelua olet tehnyt ja mukava joukko kuvissa. Sinulle ja Karkille onnellista sekä ilosta uutta vuotta.

    VastaaPoista
  10. On ne veikeitä, kerrassaan hupaisia :) Hyvää uutta vuotta ja koiralle kans!

    VastaaPoista
  11. Peikkomaisen ihanaa uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  12. No voihan veikkonen kun om komia perhe peikkosen.
    Niin mahtavia kaikki.
    Oikein onnellista Uutta vuotta

    VastaaPoista
  13. Oikein hyvää tulevaa vuotta sinulle, blogikoiralle ja peikoille myös!

    VastaaPoista
  14. Ihania ja niin persoonallisia peikkoja :) Hyvää ja idearikasta uutta vuotta 2016. Liisa

    VastaaPoista