keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Ompelua ja ompelukoneen hyrinää

Innostuin kokeilemaan tilkkupeiton tekoa minulle uudella tavalla. En ole koskaan ennen tehnyt kaarevilla kuvioilla tilkkupeittoa saati sitten valkoista. Valkoinen väri on yksi suuresti karttamani, eikä huushollista juurikaan valkoista löydy.

Ohjeet peiton tekemiseen löysin kirjaston poistomyynnistä ostamastani Rosemary Wilkinsonin Tilkkutöiden käsikirjasta. Sinänsä hauska yksityiskohta, kun käsikirjan ohjeessa oli virheitä! Käsikirja neuvoo siis virheetkin. No onneksi ei tullut suurta haittaa: katso molemmat päätyreunat.

Tilkkupinta on mielestäni hyvä, vaikka ohjeessa oli epätarkka ompeluohje reunablokeille. Olisin kääntänyt nuo blokit toisin päin, jos olisin tajunnut ajoissa. Näillä mennään ja reunakaitaleet tulee valkoiset punaisen kanttauksen kanssa. Eli sain kuin sainkin omat puumerkkini malliin. Tapanani kun on muutella mallit mieleisekseni.

 Ompelukaveri kuorsasi sikeitä ompelupöydän alla. Hyrinä on niin väsyttävää ja varmaa on, että nyt menee muutama tunti. Heti kun suljen koneen, hyppää Karkki pystyyn, että valmista tuli.


13 kommenttia:

  1. Voi miten ihana tuo Karkki on ja levollisesti on tottunut nukkumaan ompelukoneen surratessa!

    Peitto on upea, en ole tilkkutöitä juurikaan tehnyt, joten en tarkkaan osaa oikein katsoakaan, mutta kaunis on työsi jälki täytyy sanoa! Ohjekirjoissa on yllättävän usein virheitä, luovuutta ja hyvää omaa taitoa ja silmää on hyvä käyttää ja soveltaa :D

    VastaaPoista
  2. Kauniin peiton olet ommellut - Karkki mukana hengessä. Itse olen myös karttanut valkoista tilkkutöissä, koska pelkään sen menevän nuhjuisen näköiseksi. Kaarevat saumat ovat vielä kokeilematta.

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtava! Valkoinen väri raikastaa, ei sitä kannata karttaa. Virheiden neuvominen on turhaa, niitähän me kaikki osataan ilman apuakin ; ) Karkki on niin söpö.

    VastaaPoista
  4. Valkoinen tilkkupinnassa antaa silmälle levähdyspaikan ja korostaa värejä. Minun peitoissani on aina valkoista ja usein reilusti. Kiva malli ja iloiset värit. Karkki näyttää nukkuvan hyvin tyytyväisenä.

    VastaaPoista
  5. Todella hieno peitto! En minäkään kovasti valkoisesta välitä, mutta muiden värien seassa menettelee :)

    VastaaPoista
  6. Joo just - kyllähän sinä suoria saumoja ompelisit vaikka silmät kiinni kun kaarevatkin menee kohdalleen! Tosi hauska pinta ja valkoinen raikastaa kaikki värit! Karkki tuntee emäntänsä :)

    VastaaPoista
  7. Kaunis peitto! Siinä on tullut kaariompelua oikein urakalla. Hyvä löytö kirjastosta.

    VastaaPoista
  8. Hienosti on onnistuneet kaarevat saumat. Peittossa on kaunis kuvio ja valkoinen väri on paikallaan värien joukossa.

    VastaaPoista
  9. Todella hieno ja kaunis peitto! Valkoinen on hyvä lisä monessa ja raikastaa muut värit!

    VastaaPoista
  10. Ihana peitto ja taitavasti tehty. Itse en ole juurikaan tilkkutöitä tehnyt. Sinulta näyttää sujuvan mikä vaan. Mukavaa viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista