lauantai 11. kesäkuuta 2016

Lasi- ja keräilytapahtuma

Riihimäen lasimuseolla järjestettiin jälleen lasitapahtuma, missä keräilijät ja myyjät kohtaavat. Paikalle olikin kertynyt myyjiä noin sata ja ostajia aivan ruuhkaksi asti.

Ja tietysti minä poloinen unohdin kameran kotiin. Muutama kuva otettu huonolla kännykkakameralla ja niistäsin osa jäi siirtymättä tietokoneelle, joten varsin epäonnista kuvaamista.

Keräilijöiden unelmia eri väreissä, vanhaa ja uutta designlasia. Näin riihimäellä lasitehtaan mukana kasvaneena monet esineet ovat tuttuja jo lapsuudesta. Niitä oli lähes jokaisessa kodissa ja niitä annettiin lahjaksi merkkipäivinä. Lasin henkilökunta sai ostaa alennuksin myös käyttölasia ja sitä mahdollisuutta hyödynnettiin.

Keltaista Ultima Thulea en ole ennen nähnyt, mutta tässä pöydässä oli upeita esineitä paljon.

Riihimäen lasin tavaramerkiksikin voisi sanoa näitä upeaa upeimpia Aimo Okkolin kristallimaljoja. Lumpeenkukka nimeltään. Hinta näkyi olevan 3400e. Niin kaunis esine ja tuo keltainen tässäkin on minulle uusi väri. 

Harmittamaan jäi, kun kuvat epäonnistuivat, mutta kyllä oli kiva reissu lasin maailmaan.



Vireisen Metsästysmuseon pihalla on ite-taiteilijoiden näyttely. Upeita eläinhahmoja veistetty puusta ja muitakin materiaaleja on käytetty. Kuvat niistäkin joutuivat jonnekin matkalla kamerasta tietokoneelle!

10 kommenttia:

  1. Ihania lasiesineitä. Eivät nuo keltaiset kuitenkaan taida olla ultima thulea vaan grapponaa. Ultima thule on Wirkkalan ja grapoona Nanny Stillin muistaakseni.

    VastaaPoista
  2. Upeita lasiesineitä kaikki. Massaamme on hyvä osaaminen lasin teossaja muotoilussa

    VastaaPoista
  3. Voi olla, mutta näytti ihan Ultimalta. Hieno on tuo väri, vihreän keltainen.

    VastaaPoista
  4. Lasi on niin kaunista. Kiva katsella, vaikka ei ostaisikaan mitään. Minäkään en ole nähnyt tuollaisia keltaisia!

    VastaaPoista
  5. Ultima Thule tosiaan on Iittalan lasia eikä Riihimäen lasia, eikä sitä tietääkseni ole tehty kuin kirkkaana, mutta jännän näköistä tuo keltainen on. Mä en tiennytkään että tämmöisiä tapahtumia järjestetään :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä tuo oli minulta virhe. Keltainen on, kuten tuolla jo Kvilttaaja kertoi, Grapponia-sarjaa ja suunnittelija Nanny Still. Ei siis ole Ultima Thulea.

      Poista
    2. Inhimillistä se vaan on, kyllä maailmaan virheitä mahtuu :)

      Poista
  6. Hauskoja värejä, todellakin. Ja kauniita katsella.

    VastaaPoista
  7. Voi tuolla olisikin kiva vierailla. Mutta mietin, että tulisikohan sitä ihan "hulluksi". Mutta toisaalta kiva on vain katsellakin kauniita esineitä. Liisa

    VastaaPoista
  8. Mahtava lasitapahtuma ja keltaista paljon ja en muista aiemmin nähneeni noi runsaasti. Löytöjä monelle keräilijälle.

    VastaaPoista