sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Maalasin kiviä

Kivet ovat kiehtoneet minua aina, jo lapsuudesta asti. Mökillä niitä kerättiin ja ulkomailta tuotiin muistoiksi. Leppäkerttuja niistä maalasin innokkaasti, mutta eihän se vesiliukoiset värit pysyneet kiinni. Laitan toistamiseen äitini vuosia sitten maalaamat ötökäiset, koska niissä on öljyvärit hyvin pysyneet.

 Koska minulla ei ole minkäänlaista piirustustaitoa, tyydyn maalaamaan vain viivoja ja pisteitä. Kivet väritin akryyliväreillä ja pintaan venelakka.

Oli näitä ihan kiva maalailla sateen ropistella ulkona, mutta ei tämä ole minun juttu. En saa oikein mitään kuvioita aikaiseksi ja nekin, mitkä syntyvät ovat tökeröitä.



 Minulla on vielä odottamassa ne sementtivalut, joista tuossa aiemmin kirjoitinkin. Talojahan niistäkin pitäisi tulla. Kyllästyin vaan niin näihin taloihin, että sementtisetkin saavat nyt hetken odotella uutta inspiraatiota.



13 kommenttia:

  1. Minun silmääni nuo kaikki näyttävät hauskoilta!

    VastaaPoista
  2. Nuo talot ovat niin kivan näköisiä, että minäkin taidan tehdä semmoisia. Ensin täytyy vaan löytää niitä kiviä =)

    VastaaPoista
  3. Minä tykkään noista sinun taloista, ne ovat hauskoja.

    VastaaPoista
  4. Hauskoja ja hienoja kivimaalauksia!
    Monena vuonna olen näitä meinannut tehdä, vaan en ole saanut aikaiseksi, kivet ovat myös minua kiehtoneet aina:)

    VastaaPoista
  5. Ihana tuo "punainen mökki" -kivi. Kivet on kivoja, isot ja pienet.

    VastaaPoista
  6. Ei ole mitään syytä vähätellä maalarin taitojasi. Hienoja kivitaloja olet tehnyt ja ötökkäjoukko on ihana.

    VastaaPoista
  7. Höpö,höpö älä vähättele maalauksiasi ,nää on tosi ihania...talot on hauskat.Ite oon joskus maalannu leppiksiä.

    VastaaPoista
  8. Voi että miten kivan näköisiä kivistä tuli. Erityisesti tykkään noista taloista. Kukatkin ikkunalla:) Ihania.

    VastaaPoista
  9. Kivet olivat aarteita ja niitä oli taskussa, jos missä käytiin...
    Talot on hauskoja, tykkään!

    VastaaPoista
  10. Olen kyllä erimieltä taidoistasi, osaat kaikkea mihin ryhdyt! Mukavannäköistä jälkeä taas!

    VastaaPoista
  11. Taloista tuli kauniita. Minähän tein viimekesänä myös taloja valamalla betonia maitopurkkeihin. Nämä kivet ovat kyllä jotenkin niin suloisia.

    VastaaPoista
  12. Somia taloja. Ei nuot minun silmääni tökeröiltä näytä, päinvastoin.

    VastaaPoista