keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Sateella virkkausta

Kesä näyttää sujuvan sateella virkataan ja aurinkoisella tehdään betonia. Kyllä on satanutkin ja virkattu on samalla, kun katselen elokuvia sisällä lämpöisessä.

Stip&Haakilta löysin hauskan lehmän kuvan. Hätähousuna en voinut virkkausohjetta tilata ja odotella, ja aloitinkin heti. Kuvan mukaan sain mallin tehtyä oikein hyvin. Hieman säveltelin omiani, mutta onhan sitten oma jälki työssä.

Olkoon hän vaikka Ämmy. Rotukaunotar kuitenkin.

Kuvaan mukaan pääsi kisuliini, joita olen tehnytkin muutaman eri värisiä.

Betonitkin kuivumassa, joten ehkäpä ensi postauksessa on jälleen betonia.



15 kommenttia:

  1. Tuo Ämmy on aivan super ihana!! Kisulikin kiva.

    VastaaPoista
  2. Hauska rotukaunotar Ämmy,kisuli on ihana =) mielenkiinnolla odotellen betonijuttuja.

    VastaaPoista
  3. Sinulta sitä syntyy kaikenlaista kivaa!
    Olit oikeassa kommensissasi tilkkutyöntekemisestä. Näyttelyssä minullekin tuli tunne että kyllä on vielä paljon oppimista. Varsinkin ne kenellä on taiteellista silmää saavat kyllä olla onnellisia.
    Betonityösi saivat minunkin sormeni syyhyämään, mutta katsotaan menisikö se ohi ihan noin vaan:)

    VastaaPoista
  4. Voi hitsi miten kauniita örkkejä olet virkannut.Jään innolla odottamaan betonitöitäsi.Kyllä olet kätsä ja ahkera.

    VastaaPoista
  5. Ompas veikee tuo Ammuuu...hauskoja virkkaustöitä teet.

    VastaaPoista
  6. Hyvän näköinen Ammu. Hyvin ne onnistuu ilman kirjoitettua ohjettakin ja tuleepa oman näköinen.

    VastaaPoista
  7. Ihana harrastekalenteri, mieluisaa puuhaa säälle kuin säälle.
    Hauska äpyli.

    VastaaPoista
  8. Mikä ihana ammu, jolla kaverina kirjava kissa.

    VastaaPoista
  9. Ompa hauska Ämmy ja söpön värinen Kisuli.

    VastaaPoista
  10. Aivan ihanat! Hienosti virkkailet ilman ohjetta :)

    VastaaPoista
  11. Kyllä sinulla on taito hyppysissä, ryhdyt sitten mihin hommaan vain. Suloisia :)

    VastaaPoista