perjantai 11. marraskuuta 2016

Keramiikkaa

Keramiikka on kiehtonut minua aina. Kurssia kävin jo aiemminkin ja myös kuvanveistoakin tein jonkun verran. Sain taas innostuksen kun Ilves keramiikan Laura järjesti kurssin aivan naapurissa. Laura on juuri perustanut oman yrityksen ja aloittamassa "uraansa" keramiikkona.



Aiheena oli enkeli pitsipuvussa ja keltaisessa nutturakampauksessa.

Ja tässä sitten tuotokseni. Savi lasitettiin valkoisella lasitteella ja maalaukset toteutuivat akryylivärein.


Vihreä lehti on tuikkua varten.

Olipa kiva kurssi ja mukavaa jälkeäkin syntyi. Toivottavasti tapaamme jälleen näissä merkeissä.

17 kommenttia:

  1. Todella kauniita enkeleitä. Joskus vuosia, vuosia sitten kävin savityökurssilla ja se on ainut kurssi, jonka jätin kesken. Ei ollut minun juttuni se.

    VastaaPoista
  2. Kauniita töitä olet taas tehnyt.Kyllä olet taitava.Kiva juttu tuo lehti tuikkua varten.Omat sormeni ja ranteeni eivät kestä saventyöstöä.Opiskellessani otin savikurssin mutta siihen se jäi...ei minua varten tai käsiäni varten.

    VastaaPoista
  3. Sinulla täytyy olla vuorokaudessa enemmän tunteja kuin muilla, ethän sinä muuten ehtisi kaikkeen tuohon ;) Pampulapää-enkeli on minusta tosi hauskan näköinen.

    VastaaPoista
  4. Olet sinä kyllä monitaituri! Materiaali kuin materiaali niin kaikki onnistuu:) Hieno enkeli!

    VastaaPoista
  5. Niin hienoja enkeleitä!
    Minä niin tykkään savitöistä.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Onpa hienoja enkeleitä!
    Näyttää mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  7. Kyllä kauniita ovat enkelisi! Keramiikka ei yhtään ollut minun juttuni. Kun sitä oli koulussa,niin minun olisi tehnyt mieleni heittää savenpalat jokeen! Toiset vaan onnistuvat hienosti!

    VastaaPoista
  8. Vekki, sussa asuu pieni taiteilija (vai mitenkä se sanontamainos menikään).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö meissä kaikissa vähän asu taiteilijaa.

      Poista
  9. Minä jsksan vain aina ihmetellä, mihin kaikkeen sinä pystyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakastan käsillä tekemistä ja taiteita. Ehkä tämä sukuperintönä tulee, äiti maalasi tauluja,ompeli, kasvatti kasveja, isä soitti ja lauloi, isoisä näppärä käsityöläinen, isoäiti taitava käsitöiden tekijä jne.

      Poista
  10. Tuo savenmuotoilu ja saada siitä esineitä on tosi ihanaa. Tykkäsin siitä kun vuoden kävin opettelemassa.

    VastaaPoista
  11. Tosi kauniita enkeleitä.Sinä oot tuhattaituri.Tällaiset kurssit on kivoja.

    VastaaPoista
  12. Kauniita töitä!!! Tuo on varmasti kivaa ja rentouttavaa hommaa, myös tätä olisi kiva kokeilla :)

    VastaaPoista
  13. Voi mikä taiteilija oletkaan ja kaikki tekniikat onnistuvat! Savitöitä on kyllä tosi kiva tehdä!

    VastaaPoista
  14. Sinun käsissäsi kaikki onnistuu. Ihania töitä. Tuota olisi kiva kokeilla joskus. Liisa

    VastaaPoista