lauantai 6. toukokuuta 2017

Tomaattikokeiluita

Pitkästä aikaa innostuin kokeilemaan tomaattien kasvatusta. Oikeastaan innostus lähti puutarhan pitäjästä ja kirjoittajasta Sailasta Kivipellosta. Hänen kivat puutarhapostaukset ovat niin innostavia ja osaavia.

Puolasta Tomatoeden.com'ista tilasin ihmeellisiä sinisen tomaatin siemeniä.  En tiedä kuinka herkullisia nämä aika ruman näköiset ovat, mutta se nähdään sitten.


Olen harrastanut puutarhaa aktiivisesti ja vähemmän aktiivisesti  jo 90-luvun alusta, mutta en ole ennen törmännyt sinisiin tomaatteihin. Nyt on kiva nähdä mikä on lopputulos. Ja ennen kaikkea maistaa. Mustia tomaatteja kokeilen viime vuonna, mutta maku ei ollut hyvä.

Aivan uskomattoman nopeasti siemenet itivät ja nyt minulla on taimenalkuja monista, mm. valkoisesta tomaatista sekä siperialaisesta punaisesta.

Tilaus Tomatoedenista sujui loistavasti ja nopeasti. Hyvää asiakaspalvelua.
Olen hieman myöhässä näiden kylvöjeni kanssa, mutta eiköhän tästä selvitä.

Tomaattikuvat ovat Tomatoedenin sivuilta.


6 kommenttia:

  1. Kasvun seuraaminen on kivaa. Toivottavasti tomaateistasi tulee oikein herkullisen makuisia.

    VastaaPoista
  2. Voi että, hienoa että noin upeat tomaattiviljelmät sinulla! Minun taimet ovat aivan samassa vaiheessa - kuten joka vuonna tähän aikaan on ollut, silti satoa olen saanut hyvin paljon!

    TomatoEdenillä on melkoinen valikoima kaikkea, ensi vuonna aion sieltä tehdä tilauksen myös, tänä vuonna ehdin hankkimaan siemenet jo ennen tuon ihanan paikan löytämistä. Oman tomaatin makua ei voita mitään, kasvattaminen todellakin kannattaa! Hienoilta nuo siniset tomaatit näyttävät! Alkuperäiset venäläiset maatiaistomaattikannat ovat kokemukseni mukaan varsin suositeltavia, aromi kohdallaan ja kestävyys/kasvu viileämpänäkin kesänä taattu!

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoista ja toivottavasti saat hyvän ja maittavan sadon! En ole koskaan myöskään nähnyt sinistä tomaattia.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiinnolla odottelen, mitä taimistasi kasvaakaan. Tänä vuonna en laittanut siemeniä, vaan päätin päästä helpommalla ja ostan taimet valmiina.

    VastaaPoista
  5. Kylläpä on mielenkiintoisen näköisiä tomaatteja. Monena vuonna minäkin kasvatin taimia, mutta tänä vuonna jätin suosiolla väliin, koska käytän aikaa matkusteluun enkä viitsi jättää taimia muiden hoitoon. Käyn toki ostamassa valmiit taimet kesäkuun alussa.

    VastaaPoista
  6. Ompas niitä monenlaisia, ikinä kuullutkaan. Olispa kiva päästä joskus maistelemaankin tuommoisia erikoisia. Toivottavasti saadaan aurinkoinen kesä että saat runsaan ja makoisan sadon.

    VastaaPoista