tiistai 1. lokakuuta 2013

Humala

Nyt sivuan pääaiheitani ja kerron teille Humalasta.


1849 perustettu kantahämäläinen tila ja  Kestikievari oli tarpeen kulkutiellä, mikä tuli suoraan Hämeen härkätieltä kohti keskistä Suomea ja Päijännettä. Kestikievareita on ollut jo 1300-luvulla Hämeen härkätiellä (tietää wikipedia), sillä reitillä oli jo tuolloin paljon matkustajia.

Kestikievarin isäntä sai etuja mm. vapautuksen sotaväkipalveluksesta. Kestikievarissa matkustajat saivat syötävää, yösijan ja alkoholijuomiakin oli tarjolla, mm. olutta, sahtia ja kotipolttoista. Kevarin sahdin maustamiseen tarvittiin Humalaa. Humalan kasvatussaloista oli annettu tarkat määräykset kuinka monta salkoa sai kasvattaa. Tultaessa 1910-luvulle määräyksistä luovuttiin.

Kuvassa oleva oma Humalani on tämän Kestikievarin riihiladon seinustalta, entisten kasvatussalkojen paikalta tuotu. Salkoja oli ollut useita reunustamassa Kestikievarin puutarhaa ja maantietä. Äitini toi humalan lapsuudenkotiini ja sieltä minä sitten omaan kotiini.

Ei ole enää Kestikievaria,
 
eikä riihilatoa, ei humalasalkojakaan. Mutta Humala kasvaa ja tekee edelleen liki 100 vuotiaana hedelmää. Ensi keväänä tulee siirretyksi arvoiselleen paikalle ja saa uuden kasvatussalon.
 
Se on tarina yhden keräämäni vanhan kasvin takana. Näitä tarinoita on muitakin.