tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kiertoajelua

Valtavan pelargoni-innostuksen vallassa lähdimme Saaren kartanon myymälään Mäntsälään. Olen lukenut monen harrastajan sivulta upeista valikoimista. Tietysti olin täysin myöhässä ja kamera kotona. Lainaan tähän fb:sta Saaren kartanon sivulta kuvan. Valikoima oli lähes myyty loppuun enkä saanut mukaan kuin neljä kappaletta. Varmasti maaliskuussa ollut todellinen keräilijöiden taivas.


Mukaan lähti myös aivan mahtavan kokoinen jättiverenpisara. Kuvasin yhden kukan kotona.


Matkamme jatkui Finnmarin tehtaanmyymälään Hollolaan. Aivan mahtava paikka sisustajalle ja miksei käsityöntekijällekin ideoiden muodossa.





Ja keskellä myymälää niin viihtyisä kahvila, että oli ihan pakko istahtaa pullakahville.