Paljon oli tavaraa esillä ja aika ajoin tungos valtava. Ehkä paikka oli liian pieni moniin myyjiin nähden.
Löytyihän tutunnäköisiäkin nukkeja. Dollytexiä.
Paperinkeräysnuket olivat esillä myös.
Kyllä muistan elävästi, kuinka papereita kerättiin, jotta nukke saatiin.
Ihanat vanhat nalletkin löytyivät.
Nämä nukkekotiin sopivat rouvat olivat niin taidokkaasti tehtyjä, että oli ihan erikseen kuvattava.
Valtavat määrät nukkekotitavaroita. Aivan upeita töitä, kuten tuossa alempana "Reinot". Pituus niillä n. 1cm tai 1,5cm. Ja parasta, että monet myyjät olivat itse tehneet esineet ja käyttäneet kekseliäisyyttään.
Tulitikkuaskiakin pienempiä hedelmälaatikoita, leivonnaisia ym. parhaimmasta päästä.
Ja nämä aivan mainiot käsilaukut. Koko myös noin sentti kanttiinsa. En katsonut miten laukkumekanismi on tehty, mutta aidolta näyttävät.
Tarjolla olisi ollut vaikka kuinka kivaa nukkekotiesineistöä, mutta tungoksessa ei niihin päässyt lähemmin tutustumaan. Varsinaisia leluja ja nukkeja olisin toivonut enemmän.
Nukkekotiharrastajat olivat liikkeellä ja tarjontaa olikin hyvin heille.
Kiva oli käydä.