sunnuntai 9. toukokuuta 2021

Kasvien kanssa puuhastelua

 


Pelargonit odottamassa kasvihuoneeseen pääsyä ulkoilemaan. Vielä en uskalla yöksi jättää kun on niin kylmät yöt vielä. Kovin huonosti myös tänä talvena talvehtivat ja kyllä harmittaa, mutta luulen tietäväni syyn minkä korjata.

Kukkimaan innostunut Evakko on hieman kärsinyt valon puutteessta. Evakolla on mielenkiintoinen historia, onhan se matkustanut evakkokuormassa Karjalasta.


Finska farmor juuri aukaisi kauniin valkoien kukan. Yli 100v kukka on, mutta muuten ei historiaansa tiedetä.

Epiphyllum-kaktukset eli Lehtikaktukset ovat myös niin kiinnostavia. Muistan lapsuudesta äidilläni olleen valtavan lehtikaktuksen (todennäköisesti Hovineito), joka parhaimmillaan kukki yli 50 kukalla. 
Kuvassa vauvaosasto. Viime vuonna tilasin Hollannista nämä vauvat ja hyvin ovat kasvaneet.

Tämä iso Lehtari on Epiphyllum Pumillum. Toivottavasti kukkii ihanin valkoisin kukin.


Ostin kaupasta Pitaija-hedelmän 2019 ja kylvin siemenet. Nyt kohta parivuotiaita, mutta niitäkin valonpuute vaivaa vaikka läpi talven kasvivalojen alla. Pitaijasta käytetään myös Metsäkaktus-nimeä, mutta en oikein tykkää siitä.



Kivipellon Saila  muistaa ystävänpäivänä hajuherneen siemenillä niin tänäkin vuonna. Rakastan hajuherneitä. Sain ensimmäiset kukat poikaystävältä ja ne olivat hajuherneitä!


Ja kun innostus iskee, onhan sitten kokeiltava myös amppelitomaattia. En ole koskaan onnistunut hyvin hyötykasvien kanssa, mutta aina vaan kokeilen. Josko nyt tulisi satoakin.


Ja minä päätän joka kevät, että tänä keväänä en kylvä mitään. Yhtenäkään keväänä se ei ole onnistunut!

Hyvää äitienpäivää.