torstai 30. lokakuuta 2014

Uusintamäykkylöitä

Tämä syksy on ollut ihmeellinen. Olen tehnyt erilaisia töitä ja erilaisista lähtökohdista, mutta kaikki ovat olleet uusintoja. Ennen tekemiäni ja nyt uudelleen pyydettyjä. Toisaalta on niin kivaa, että töistäni on pidetty ja ne ovat kiinnostaneet uudelleen.

Kaikki lähti tällä kertaa kankaasta. Viime talvena tein keinonahkaisia mäyräkoiria (kuva alla)  ja kangas loppui. Sitä haettiin, etsittiin monen voimalla. Turhaan.


Kunnes yhtäkkiä löysin kangasta yllättäen tänä syksynä. Siitä lähti idea jälleen elämään.






Uusintamäykkylöitä syntyy nyt muutamia ja  muutama on jo lähtenyt uuteen kotiin. Ja kyllä näiden tekeminen on sitten kivaa, mutta niin kovin työlästä. Todella työlästä, sillä kankaan nurjapuoli on kiharaa keinoturkista ja siitä on ommeltava. Täyttäminen on oma hommansa sekin.

Löysin myös tummaa nahkajäljitelmää. Sitä yritän käyttää mallaamaan karkeakarvaista mäykkyä. 


maanantai 27. lokakuuta 2014

Tonttusuti

Löysin aivan ihanan idean selaillessani netissä. Haluan jakaa sen kanssanne.  Valitettavasti en yhtään muista missä tämä on ollut.


Kyllä ihmisen mielikuvitus keksii vaikka mitä kivaa. Näistähän saa loistavan ulkokoristeen, kun maalaa eri kokoisia suteja ja ripustaa puuhun tai pensaaseen.  On niin hauska juttu ja helppo toteuttaa vaikkapa lastenkin kanssa.


torstai 23. lokakuuta 2014

Kivaa palautetta

On tosiaan kivaa saada palautetta tekemisistään. Vähän aikaa sitten sain kuvan pikkumiehestä ja unisammakostaan.


Kiva kuva kaveruksista!

Sammakoita olen tehnyt useamminkin ja juuri lapset ovat niistä kovin tykänneet.




sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Betonia

Autotallin nurkasta löysin sementtipussin lopun. Ja olihan se käytettävä ennen talvea, jottei kovetu kosteassa pilalle. Valoin siitä kolme kynttilänjalkaa.


Muottina oli pahvirulla, mistä leikkasin sopivia pätkiä. 


Koristeet tuohesta tehtyjä tähtiä, mitkä maalattu hieman valkoisella. 


Vien nämä ulos joulutunnelmaa luomaan sitten myöhemmin. 


torstai 16. lokakuuta 2014

Possuessuja

On se kummaa tuo tekemisen vimma. Ei pysty olemaan tekemättä mitään. Istuin alas ja päätin, että nyt vaan olen. No juu, 10 minuuttia meni.

Minä kudon kaksilla kangaspuilla, kotona ja opiston kutomossa. Lisäksi on ompelut, tilattuja ja muuten vaan tekemiset, kokeilu-työt.



Jotta tekemiset eivät ole pelkkiä kangaspuita, ompelin tuttavalleni kaksi possuessua. Taitavat tulla joululahjoiksi huumorintajuisille tuttaville.  Essukangas on paksuhkoa puuvillasatiinia ja se sopii hyvin tähän tarkoitukseen napakkuutensa takia.


Taas kerran totesin, että vaikka mitä muuta tekisin niin kyllä tuo ompelukone ja ompeleminen on se minun juttu.  Kiva silti kokeilla erilaisia asioita ja kudontaa erityisesti. Kudonnan opetteleminen vaatii paljon paljon vielä opiskelua ja siihen menee aikaa. 


maanantai 13. lokakuuta 2014

Käsityökirppis


Olipa hieno idea Hyvinkään Opistolla järjestää käsityökirpputori. Myyjiäkin oli monia ja paljon erilaista tavaraa tarjolla. Aivan loistavaa saada itselle ylimääräiset tai tekemättä jääneet työt kiertämään. Jopa kankaankutojillekin löytyi kaikenlaista kivaa, puhumattakaan valtaisista lankamääristä. Tilkkuilijatkin olivat tuoneet kankaita ja kirjoja, lehtiä myyntiin. Kovasti oli kävijöitä ja sehän vaan osoittaa, että tämmöinenkin harrastekirppari oli todella tervetullut.

Ideaa on kuuleman mukaan myös Keravan Opisto ylläpitänyt jo pitemmän aikaa. Suosio on ollut tosi suuri ja he pitävätkin kaksi kertaa vuodessa kirpputorin.

Todella kiva kirppis ja paljon lähti mukaani, koska hinnatkin olivat kohtuulliset.







perjantai 10. lokakuuta 2014

Syksyn matto

Vaikeuksien kautta voittoon: syysmattoni on valmis. Ensimmäinen tekeleeni kangaspuillani.


En yleensä ripusta mattoja puihin, mutta oli niin sopivan ruskainen tausta. Ja niinpä matosta tuli syksyn matto ja se on ihka aito oma suunnitelma.

Kyllä vielä on opettelemista ja  luulen, että työ tekijäänsä neuvoo tässäkin. 


tiistai 7. lokakuuta 2014

Kudontaa kutomossa ja kotona


Kutomossa ryhmämme tekee neljää erilaista työtä. Villaloimi, pyyheliinaloimi, mattoloimi ja kuvassa poppanaloimi, jota ystävättäreni tarkastelee. Aloitimme aivan alusta ja opettelemme perusteita ihan kädestä pitäen. Tervetullutta tekniikan opettelua minulle. 



Värifriikkinä suunnittelin värityksiä ja malleja tuleviin poppanoihin. Maanläheiset värit olivat lähtökohtana ja kiva nähdä miten suunnitelmani toteutuvat käytännössä. En ole ennen poppanaa tehnyt,  joten nähtäväksi jää.


Kotipuissani yritin harjoitella maton tekoa olemassa olevista kuteista. Sain noin metrin tehtyä, kun käteni alkoivat oireilla hakkaamisesta ja nyt on pidettävä paussia. Maton kutominen taitaa minun osaltani jäädä alkuvaiheeseensa. Onneksi voin tehdä kevyempiä töitä. 


perjantai 3. lokakuuta 2014

Satulinna

Olen niin iloinen, että joku muistaa muutama vuosi sitten tekemiäni töitä. Satulinna-prinsessataulu oli jäänyt hänen mieleensä ja nyt hän pyysi, jos tekisin. Tämä aihe tuli tehtyä useampaan kertaan ja varmaan kaikilla silloisten työkavereitteni ja tuttavieni pienillä tytöillä oli tämmöinen paketissa.






Työn toteutin varjoaplikaationa eli pohjakangas, vanu, päällikangas, tylli. Tylli leikataan sopivin kohdin pois, jolloin pientä kolmiulotteisuutta saadaan kuvaan. 

Tässä työssä on liki 80 palaa, mitkä olen leikannut kuosillisista kankaita tai itse muotoillen. Kaikki palat tikataan vapaalla tikkauksella. 

Ompelukone jää nyt hupun alle, sillä maton ja poppanan kutominen on täydessä vauhdissa!