Paljon on tapahtunut näinä vuosina. Vanhempani nukkuivat pois, ensin isä ja sitten äiti. Jäin eläkkeelle, sairastuin kaksi kertaa vakavasti, mutta mikä on säilynyt: rakkaus käsillä tekemiseen ja kauneuteen mitä voi saada aikaiseksi.
Ensimmäinen postaukseni. Onneksi ehdin kopioida postaukset ennen kuin vuodatus kaatui. Paljon, paljon kuviani katosi ja kiukku oli niin suuri, että vaihdoin bloggeriin v. 2012.
Monet blogikaverit ovat pysyneet mukana tämän kymmenen vuoden ajan ja siitä olen todella iloinen. Olemme vaihtaneet mielipiteitä myös blogien ulkopuolella ja jotkut olen tavannutkin.
Ystävät KIITOS näistä vuosista ja niistä monen monista yhteydenotoista. Toivon, että jatkamme edelleen.
KIITOS!