keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Miau - kisuliini

Kaikki alkoi siitä, kun minua pyydettiin tekemään harmaa kissa. Aikaisemmin tein istuvia kissoja, mutta nyt ajattelin tehdä seisovan, kun kaavatkin löytyi.


Juu kaava! Yleensä teen kaavat ohuesta pahvista, koska sitä on helppo käsitellä leikatessa. Niin nytkin tein ja samalla suurensin niitä myös. Kaavassa on 15 osaa ja pienin kynnen kokoinen poski. Vähän epäilin miten noin pieniä voi turkiksesta ommella.


En ole ikinä tehnyt mitään niin hankalaa ja vaikeeta kuin tämän kissan pää. Päässä kissan posket, alaleuka, yläleuka, sivut, kaikki ommeltavana. Kohdistusmerkkejä aivan oudosti ei numeroituina vaan aakkosten mukaan. Nekin hyvin epäselviä. Tuntui, että osat on kiinnitettävä aivan omituisiin kohtiin ja kummallisessa järjestyksessä. Ja vielä paksusta turkiksesta.


Meitä oli kaksi kokenutta ompelijaa pähkäilemässä ompelutekniikkaa. Tehtiin koepääkin, mutta ei, ei osattu. Kolmen päivän pähkäilyn ja jo luovutuksenkin jälkeen ryhdyin vaan ompeluun ja niinhän se sitten työ opetti tekijäänsä ja kissan pään sain kokoon.


Kyllä oli pikkutarkat kaavat ja luulen, että helpomminkin tuollainen kissan ilme olisi tehtävissä. Kaikesta huolimatta leikkasin vielä lisää pari kissaa tehtäväkseni!


PS: 14.1.15

Mainitut kaksi valmistuivat: