Kutomossa ryhmämme tekee neljää erilaista työtä. Villaloimi, pyyheliinaloimi, mattoloimi ja kuvassa poppanaloimi, jota ystävättäreni tarkastelee. Aloitimme aivan alusta ja opettelemme perusteita ihan kädestä pitäen. Tervetullutta tekniikan opettelua minulle.
Värifriikkinä suunnittelin värityksiä ja malleja tuleviin poppanoihin. Maanläheiset värit olivat lähtökohtana ja kiva nähdä miten suunnitelmani toteutuvat käytännössä. En ole ennen poppanaa tehnyt, joten nähtäväksi jää.
Kotipuissani yritin harjoitella maton tekoa olemassa olevista kuteista. Sain noin metrin tehtyä, kun käteni alkoivat oireilla hakkaamisesta ja nyt on pidettävä paussia. Maton kutominen taitaa minun osaltani jäädä alkuvaiheeseensa. Onneksi voin tehdä kevyempiä töitä.