keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Peikkoporukkaa


Peikkosakki ilmestyi meidän kivelle. Aikamoisia takkutukkia ovat. Kaksi näyttäisi tytöiltä ja kaksi pojilta.


Kaikki vaatteet on tehty vanhoista poisheitetyistä vaatteista. Peikoillahan onkin vähän rispaavat tamineet.







Tämä joukko siirtyykin Puoti Poikettavan hyllyille odottamaan uusia seikkailuita. Kuuleman mukaan kavereitaan löytyy jo naapurimaista ja Saksaankin asti on löytänyt tiensä. 

torstai 19. kesäkuuta 2014

Mittumaari

(kuva Wikipedian)

Ihanaa rauhallista Juhannuksen aikaa Teille kaikille ja toivotaan, että ilmat edes hieman lämpenevät!

Onko mitään parempaa kuin Suomen kesä, satakoon sitten vaikka mitä tiskirättiräntää tai pieniä ukkoja niskaan kesä on kesä aina. Nautitaan.

Mukana toivottamassa myös Karkki, oravan poikasten vahti

(Nettimartta otti kuvan)


tiistai 17. kesäkuuta 2014

Rasioita

Teinpä taas krakleerattuja rasioita. Näiden teko on kivaa pientä puuhastelua. Olen pitänyt tarkoituksella jo pitempää taukoa ompeluista, jotta uusille ideoille syntyisi tilaa.


Pienet pyöreät sopivat vaikka korurasioiksi. Kantikas niin ikään. 


Käytin näissä rasioissa eri maalia kuin aiemmin tekemissäni. Tämä maali halkeili melko isoille railoille ja välttämättä pienessä työssä se ei näytä hyvältä. 



Tänään satoi räntää ja ihan lunta. En muista koskaan näin kylmää Juhannuksen aikaa. 

torstai 12. kesäkuuta 2014

Uuskäyttöä katajalle

Monesti on kiukuttanut, kun ei mistään löydy puisia isompia nappeja. Peikkojen, tonttujen ym. somistuksessa niitä olen kaipaillut. Teollisesti valmistetut näyttävät vähän hassuilta muuten krouvissa peikon vaatetuksessa.

Asiaan saatiin korjaus, kun ystäväni sahasi katajan oksista kiekkoja. Kataja on niin ihana kaunis puu koristeisin puunsyyn kuvioin. Tuoksusta puhumattakaan. Jätin napit täysin käsittelemättä odottamaan ajan patinaa.



Istuimme alas ja ystäväni avustuksella hioimme kiekot kauniiksi, sileiksi. Katajaa oli helppo hioa, vaikka muuten on melkosen kovaa puuta. Porasin pienellä poralla sopivat reiät.  



Osaan jätimme kuorenkin. Ihan kokeeksi oli tarkoitus ja katsoa miten se kestää reunassa. Tosi hienosti kestää ja näyttääkin niin sopivan krouvilta. Tykästyin kovin tähän ideaan. Tuo kuori on tosi kaunis.

Projekti oli oikein helppo toteuttaa ja kivaa tehdä. Ei tule napeista puutetta!

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Tuunattuja

Kokeilin minäkin jugurttipurkin tuunausta. Monet ovat virkanneet purkit uudennäköisiksi tai sitten muuten koristelleet. Ihan kivoja ideoita.
Krakleerasin purkin ja käytin akryylimaaleja. Saa nähdä miten pysyvät tuossa muovipinnassa!

Ennen:


Jälkeen: 


Ehkä tämä jäi kokeiluksi, kesäaskarteluksi!

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Lisää koiria

Koirasarja jatkuu. Tällä kertaa tein lisää tyynyjä ja oikeilla rotukoirilla. 


Husky-tyyny ennätti jo lomamatkalle Saksaan. 


Yorkki ja Snautserityynyt tein kerman vaaleaan pohjaan. Nyt kun katson kuvia, vaihtaisen hieman tummempaan pohjakankaaseen.



Seuraavaksi tuleekin sitten ihan muuta!