keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

Jakkupusero

 


Piiitkäästä aikaa eli n. 50v  jälkeen innostuin ompelemaan vähän vaativampaa kuin t-paidat.


Muistoissani oli tämä äidin v. 1975 ompelema jakku. Lempijakkuni silloin. Päätin kokeilla miten onnistuisi näin pitkän ajan jälkeen ommella jakku. 

Monien selailuiden ja kiertelyjen jälkeen löysin sopivan kankaan ja kaavat. Ompelu sujui kuin sujuikin hyvin, kun ompelujärjestyskin muistui mieleen.  Suuremmitta ongelmitta sain jakun tehtyä ja mikä parasta kaava oli sitä mitä piti. Olin niin tyytyväinen aikaansaannokseeni.

 Sukatkin sain valmiiksi. Vuorettelin aamut ompeluun, sitten muut työt mm. puutarhan siistimistä talven jäljiltä, tv-n ääressä sitten kudoin. Sukat on Sissukan ohjeen mukaan mukaeltu eli muutin koon ja mallin, vain koira jäi alkuperäisestä.

Ja sitten puutarhaan töihin.







keskiviikko 12. huhtikuuta 2023

T-paitatehdas

 


Kun vihdoin löysin sopivan kaavan, alkoi puseroita syntyä. Kuvan kangas inspiroi kirjavilla väreillä. Oikein tarkasti katsottuna Lego-palikoita!

Ystävätär ihastui tähän ketturepolaiskankaaseen. 


Ja vielä voikukkahattaroihin:


Aivan ihania kankaita on tarjolla. Riippuu vain käyttäjästä, haluaako hieman poiketa tavallisuudesta tai ei.

Jotta myös tv:n ääressä jotain tehtynä: