Piiitkäästä aikaa eli n. 50v jälkeen innostuin ompelemaan vähän vaativampaa kuin t-paidat.
Muistoissani oli tämä äidin v. 1975 ompelema jakku. Lempijakkuni silloin. Päätin kokeilla miten onnistuisi näin pitkän ajan jälkeen ommella jakku.
Monien selailuiden ja kiertelyjen jälkeen löysin sopivan kankaan ja kaavat. Ompelu sujui kuin sujuikin hyvin, kun ompelujärjestyskin muistui mieleen. Suuremmitta ongelmitta sain jakun tehtyä ja mikä parasta kaava oli sitä mitä piti. Olin niin tyytyväinen aikaansaannokseeni.
Sukatkin sain valmiiksi. Vuorettelin aamut ompeluun, sitten muut työt mm. puutarhan siistimistä talven jäljiltä, tv-n ääressä sitten kudoin. Sukat on Sissukan ohjeen mukaan mukaeltu eli muutin koon ja mallin, vain koira jäi alkuperäisestä.
Ja sitten puutarhaan töihin.
Nythän sinusta tuli oikein kukkaistyttö. Kiva jakku näin kevääseen oikeita kukkia odotellessa.
VastaaPoistaIhana jakku ja nyt niin muodikkaan näköinen . Kivat sukat myös .
VastaaPoistaHyvän mallinen jakku ja ihanaa tuo kangas. Kivat myös sukat. Sinulla on kaunis käsiala.
VastaaPoistaKauniin jakun olet ommellut. Hyvä, että uskaltauduit ompelemaan. Nyt on saatavilla tosi kauniita kukkakankaita. Sukkatehdas on myös tuottanut mukavannäköiset kirjoneulesukat. Sinun päiväohjelmasi kuulostaa hyvin suunnitellulta. Puutarhaan en ole vielä päässyt, koska meillä on paljon lunta. Mutta mattoja olen jo pessyt ja on ollutkin hyviä ilmoja niiden kuivumiselle.
VastaaPoistaOnnistuneen takin ompelit, vaikka eipä tuo ihme ole. Kaikki työsi ovat kauniita:)
VastaaPoistaTosi kaunis kukkajakku, nyt on niin kauniita kankaita. Sukatkin on oikein hienot!
VastaaPoistaTodella hieno kangas ja sopii monen vaatteen kanssa!
VastaaPoista