keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Peikkoja

No niin, joulu vietettiin ja mukavasti meni elokuvia katsellessa. Nyt uudella koneellani yritän saada tämän postauksen tehtyä. Hieman on outo vielä.

Tein ihan urakalla peikko-otuksia. Sadetta pidellessä näitä syntyi. Tykkään niin väsätä näitä, vaikka kasvojen ompelu vieläkin tuottaa hankaluutta.



Kuvasin näitä jouluaattona ja kauniisti viherioi nurmikko.




Blogikoirakin löytää tiensä aina kameran linssiin!



Toisen pusero hieman valottui, mutta siinä on monia koiran kuvia ja hienot ruusunapit!

Peikkojen ja blogikoiran kanssa toivotan teille kaikille

Oikein Hyvää Uutta Vuotta!








tiistai 22. joulukuuta 2015



Hyvät ystävät,
Vekki lomailee joulunajan ja toivotan Teille kaikille mitä parhainta joulua ja onnellista tulevaa vuotta. 

Tavataan taas ensi vuonna!

torstai 17. joulukuuta 2015

Vihreää vihreään

Ystäväni virkkasi kaunista mattoa siskonsa kylppäriin. Innostuin minäkin ja kun virkkaus ei oikein onnistu näillä sormilla, valitsin kangaspuut. Olihan puissa jo valmiina loimet kuviollisellekin. 

Vessani on remontoitu viime vuonna. Tapettimallin kuva löytyi Avotakasta. Tapetin metsästys onkin oma tarinansa, mikä vie aina Hollantiin asti Eijffingerin tehtaankauppaan. 


Olin kierrätyskeskuksesta hakenut ison kasan vanhoja valkoisia lakanoita matonkuteiksi. Värjäsin kaksi lakanaa vihreäksi, mutta arvaahan sen, ettei sopivaa sävyä saa valmisväreistä.


Tämmöinen siitä sitten tuli. Vihreästä tulikin enemmän turkoosi ja aivan eri sävy kuin piti.


Tapettini on eri sävy, mutta loppujen lopuksi voimakkaan värinen matto ei näytä hirveän pahalta. Taitaa mennä tulihan tehtyä -kasaan.



sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Sika on possu


Tuttava pyysi tekemään sikoja. Hän tarkoitti huovutettuja, mutta kun tuo huovutus ei oikein minulta suju niin teinpä näitä.


Monta monta vuotta sitten näitä tein ja nyt kaivoin kaavat esiin. Ompelin fleecestä ja satiinista siivet.


Päälle ripottelin kimalletta. Rusetti kaulaan ja valmiina ollaan.

Mukavaa sunnuntaita nyt kun voi taas ulkoillakin,

tiistai 8. joulukuuta 2015

Rohdinta saunaan

Elämäni ensimmäinen kylpypyyhe syntyi kutomossa pellavasta.


Harjoittelimme monivärisen loimen luomista ja sen pohjalta pellavakankaan tekemistä. 
Loimi pyyhkeessä on puuvilla-pellavaa. Vihreä päävärinen pellavakude löytyi kirpputorilta aivan mitättömään hintaan. Ehkä väri ei ole mielivärejäni, mutta kun halvalla saa, onhan se pakko ostaa...!


Kuviosta olisi ollut mahdollista tehdä monimutkaisempi, kaunis salmiakkityyppinen, mutta päädyin laiskuuttani tämmöiseen helpompaan.


sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Hiirulaiset


Hiirulaisia huovuttelin lisää. Edelliset jo matkasivat uuteen kotiin. 


Neulahuovutus ei ole niin helppoa kuin luulin ja opettelemista on. Hauskaa puuhaa, jos ei lasketa niitä sormessa olevia reikiä!


Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Torkkuilijan lintuset

Ompeluinnostukseni viimeinen paneelikangastyö valmistui. Lintuset kankaan löysin Lahden Wexlerin loppuunmyynnistä. Hieman pieni paneeli oli kasvatettava lisäkaitaleilla, jotta torkkupeitto on tarpeeksi iso.


Sininen ei ollenkaan ole värini, mutta tässä työssä se on ihan paikallaan. Reunuskeltaisessa on hieman kimallusta mukana ja se antaa kivan lisän työhön.


Linnut ovat hieman eksoottisia, mutta muistuttavat meikäläisiä. Tosin tuo karhunvatukkapensas ei liene niin tuttu paikka. 




Laitanpa tähän vielä yhden tonttukuvan joulukuun kunniaksi.

( PS. Taustalla oleva koirakuva on vuodelta 1988, jolloin koirani katselivat pellolla Oslon Fornebun lähellä laskeutuvia lentokoneita.)


perjantai 27. marraskuuta 2015

Kirjasta himmeli


Olen aina ollut vastaan kirjojen pahoinpitelyä. Minusta kirja on arvokas ja sitä tulisi kohdella siten. 
Kun katselin huonokuntoisia kirjojani, päätin tehdä niille jotain. Joko viedä ullakolle, roskikseen tai tehdä jotain. Roskis oli heti poissuljettu. En kerta kaikkiaan pysty heittämään kirjoja roskikseen. Ullakolle en viitsinyt kiivetä. Joten ei kun rohkeasti kokeilemaan vaikka himmeliä.

Valitsin kaikista huonoimman ja epäkiinnostavimman kirjan ja aloin työstää sivuja. Ensin leikkasin vaaleat marginaaliosat leikkurilla. Sitten pyöritin sivut pilleiksi. 


Tein himmelin ihan tavallisista kuvioista mieleni mukaan. Koska pillit ovat melkoisen paksuja, ei mitään pieniä osia voinut tehdä. Näin himmelistä tuli vähän rustiikkihenkisen krouvi.




Himmelit on taas niin suosittuja ja niitä on sitä paitsi mukava rakennella.

Hyvää viikonloppua ja ulkoilua, kun huomenna on taas melkein kesä!





keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Jouluisia torkkuja


Paneelikankaanpalasta kokosin jouluisen torkkupeiton vaikkapa isälle tai vaarille.


Paneeli olisi ollut itsessään melkoisen pieni, joten kasvatin kokoa reunakaitaleilla. Kaitaleissa on ripaus kultaa.


Valmiina koko on n. 135cm x 150cm. 


Taustakankaaksi valitsin ylellisen puuvillasatiinin. Kuvassa näyttää punaisemmalta kuin on, mutta mielestäni sopii mainiosti tummemman punaiseen yleissävyyn.


perjantai 20. marraskuuta 2015

Lumiukko

Wexler-kangaskaupan loppuunmyynti menossa ja tietäähän sen, kun sinne poikkeaa.


Iso kasa lähti mukaan. Olen erityisesti paneeleista innostunut ja niistä ompelin lumiukon jo valmiiksi.


Paneelin tikkasin sopivilta kohdilta. Vanu väliin ja taustakangas. Paneelissa oli melko leveä musta reunus. Lapsen peitoksi aikomassani se olisi ollut liian surullisen synkkä, joten ompelin uloimmaiseksi kauniin punaisen vinokaitaleen.



Vähän rähjäinen lumiukko on niin sympaattinen.


tiistai 17. marraskuuta 2015

Kuusimetsä

Kauan sitten ostin painetun kuvan kuusimetsästä. Varastoon se jäi, kunnes nyt iski inspiraatio. Ompeluinto iski jälleen pitkän kutomistauon jälkeen. Ihan kuin olisi kotiinsa tullut, kun sain työn sujumaan.


Leikkelin metsään sopivat kuvat ja applikoin ne. Ohut vanu väliin ja tauskangas, sopiviin kohtiin tikkauksia. Lopuksi vielä kanttasin sopivalla vinokaitaleella.




Koko n. 60x70cm ja ompelin lenksut seinälle laittamista varten. 

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Kynttelikön tuunausta

Löysin autotallista vanhan rautaisen kynttelikön, jolle oli tehtävä jotain.


Perusteellisen putsauksen jälkeen kaivoin esiin kaikki prismat, muoviset ja lasiset. 
Vanhat olivat melkoisessa kunnossa, joten ihan roskiskamaa. Uusia en saanut lasisia, joten muoviset oli pakko laittaa.


Kynttilät kiinni liimalla, jotta tuulikaan ei niitä heiluttele.



Uusi ilme ja "kruunu" roikkuu patiolla luomassa tunnelmaa. Tosin tarkoitus ei ole polttaa taloa, joten kynttilät palavat vain valvovan silmän alla!


torstai 12. marraskuuta 2015

Joulunpunainen joulumatto

Punainen joulumatto on muunnelma viime vuonna kutomastani pitsimatosta.


Oranssi matto on tehty tiukasti ohjeen (Kauhavan Kangas-Aitta oy, Marja Rautiainen) mukaisesti kudekuviollisena kahden sidoksen mattona. Punaisen joulumattoni tein harvemmalla sidoksella, joten kuvio leveni seitsemästä mallikerrasta viiteen. 


Tämä malli sopisi hyvin vaikka käytävämatoksi, jos toisen kuteen vaihtaisi esim. juuttiin.


Mallista tulee melkoisen tukevaa ja kudetta kuluu enemmän kuin tavallisessa sidoksessa. Toisaalta se on kivan tukevaa jalan alla. Mattoni on hieman alle 2m pitkä ja 83cm leveä. Ontelokudetta kului tasan 3 kg yhteensä.


Tassa vielä kuva molemmista puolista, mitkä on eri kuvioisia. Kumpi on nurja tai oikea. Sen voi itse päättää.