torstai 30. lokakuuta 2014

Uusintamäykkylöitä

Tämä syksy on ollut ihmeellinen. Olen tehnyt erilaisia töitä ja erilaisista lähtökohdista, mutta kaikki ovat olleet uusintoja. Ennen tekemiäni ja nyt uudelleen pyydettyjä. Toisaalta on niin kivaa, että töistäni on pidetty ja ne ovat kiinnostaneet uudelleen.

Kaikki lähti tällä kertaa kankaasta. Viime talvena tein keinonahkaisia mäyräkoiria (kuva alla)  ja kangas loppui. Sitä haettiin, etsittiin monen voimalla. Turhaan.


Kunnes yhtäkkiä löysin kangasta yllättäen tänä syksynä. Siitä lähti idea jälleen elämään.






Uusintamäykkylöitä syntyy nyt muutamia ja  muutama on jo lähtenyt uuteen kotiin. Ja kyllä näiden tekeminen on sitten kivaa, mutta niin kovin työlästä. Todella työlästä, sillä kankaan nurjapuoli on kiharaa keinoturkista ja siitä on ommeltava. Täyttäminen on oma hommansa sekin.

Löysin myös tummaa nahkajäljitelmää. Sitä yritän käyttää mallaamaan karkeakarvaista mäykkyä. 


13 kommenttia:

  1. Miten ihmeessä saat noista mäykyistä niin aidon näköisiä? Nuo varmaan osaavat haukkuakin.

    VastaaPoista
  2. Nämä ovat niin ihania ja aidon näköisiä. Ihan tekis mieli rapsuttaa korvan takaa. Yhtä terhakan näköisiä kuin naapurini mäykyt ♥

    VastaaPoista
  3. Noi sinun mäykkyset ovat tosi suloisia ja onhan ne muutenkin oikeita veijareita rotuna.

    VastaaPoista
  4. Kuvia katsellessa tulee vahva tunne, että ovat oikeita koiria, niin aidon näköisiä ovat!

    VastaaPoista
  5. Tämä on sinun tuotteistasi pisimmälle kantava ja ajattomin. Ihastuin aikanaan siihen ensimmäiseen välittömästi. Todellinen hittituote!

    VastaaPoista
  6. Onpa ihan aidon näköisiä,terhakoita ja ilmeikkäitä mäyriksiä. Olet kyllä mestari tekemään noita.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania! Voitko kuvitella, ensimmäistä kuvaa pikaisesti vilkaistuani luulin, että kuvassa on oikea mäyräkoira... Vasta kun ryhdyin lukemaan testiäsi tajusin katsoa kuvaa tarkemmin ja huomasin, ettei näin ollutkaan. Varmasti on ollut kova homma ommella mäyriksiä, oma kärsivällisyyteni ei taitaisi moiseen riittää.

    VastaaPoista
  8. Upeita!
    Myytkö sinä näitä mäyriksiä?

    VastaaPoista
  9. Niin eläviä ovat että varmasti osaavat haukkuakin :)! Taitavaa!

    VastaaPoista
  10. Oi miten suloisiä mäyriksiä, niin ilmeikkäitä ja aidon oloisia!

    VastaaPoista