Paljon oli tavaraa esillä ja aika ajoin tungos valtava. Ehkä paikka oli liian pieni moniin myyjiin nähden.
Löytyihän tutunnäköisiäkin nukkeja. Dollytexiä.
Paperinkeräysnuket olivat esillä myös.
Kyllä muistan elävästi, kuinka papereita kerättiin, jotta nukke saatiin.
Ihanat vanhat nalletkin löytyivät.
Nämä nukkekotiin sopivat rouvat olivat niin taidokkaasti tehtyjä, että oli ihan erikseen kuvattava.
Valtavat määrät nukkekotitavaroita. Aivan upeita töitä, kuten tuossa alempana "Reinot". Pituus niillä n. 1cm tai 1,5cm. Ja parasta, että monet myyjät olivat itse tehneet esineet ja käyttäneet kekseliäisyyttään.
Tulitikkuaskiakin pienempiä hedelmälaatikoita, leivonnaisia ym. parhaimmasta päästä.
Ja nämä aivan mainiot käsilaukut. Koko myös noin sentti kanttiinsa. En katsonut miten laukkumekanismi on tehty, mutta aidolta näyttävät.
Tarjolla olisi ollut vaikka kuinka kivaa nukkekotiesineistöä, mutta tungoksessa ei niihin päässyt lähemmin tutustumaan. Varsinaisia leluja ja nukkeja olisin toivonut enemmän.
Nukkekotiharrastajat olivat liikkeellä ja tarjontaa olikin hyvin heille.
Kiva oli käydä.
Tuonne olisi minunkin pitänyt päästä. Lapsenmielisen mummelin paikka =)
VastaaPoistaVarmasti kivaa katseltavaa :)
VastaaPoistaOnpas ollutkin mielenkiintoista. Tuttuja leluja on monen monta kuvissasi.
VastaaPoistaMietin tuossa, että on noissa pikkuruisissa hedelmissä ja reinoissa ollut aikamoinen näprääminen.
Nukkekotiesineistö on kyllä niin uskomattoman pientä ja suloista!
VastaaPoistaIhania nuo pienet tavarat! Voi noita reinoja :)
VastaaPoistaOi mitä kaikkea ihanaa, nuo Reinot on niin söpöt:) Mukavaa syyspäivää♥
VastaaPoistaoi dollyteksin nuket.sieltä haettiin ulla nukelleni uusi pää.entinen kun oli halki ja korjattu rautalangalla.nuoruuden konmaritusvimmassa hävitin sen.tyttäreni nimeksi tuli kuitenkin ulla.
VastaaPoistaVoi miten ihana nukkeihmisten paikka . Sääli kun ovat niin kaukana minusta eikä ole mahdollista lähteä.
VastaaPoistaOlipa ihana tilaisuus! Suloisia nalleja ja nuo nukkekotitavarat, voi ihanuutta!
VastaaPoistaOli huikean hienoja leluja. Vuosikymmenien aarteita ja uusia tuulia.
VastaaPoista