tiistai 11. kesäkuuta 2013

Säkkikankaasta Simoksi

Jostain ihmeestä tuli mieleeni entisajan säkit, joissa luki jotain. Ajatus alkoi elää, minkälainen olisi nalle tehdä säkkikankaasta. Sellainen hieman resu, mutta sympaattinen.

Jälleen paikallinen aarreaittamme Saviheinäpuoti oli avuksi ja säkkikangasta löytyi.

 
Nättiä entisajan nallen mallista kaavaa olen etsinyt jo pitkään. Kymmeniä olen ottanut talteen, mutta mieleistä ei vaan löydy. Nykyiset suipponokkaiset, isokorvaiset, pitkäjäseniset ei ole kivoja.
 
 
Säkkikankaan työstämisessä olikin sitten omat juttunsa! Kaava ei saanut olla monimutkainen, koska kangas on kuin pahvia. Lisäksi helposti rispaantuvaa, joten saumat oli vahvistettava. Harvahkona kudoksena sisus ei saa näkyä jne jne.
 
 
Saumanvaroja ei voinut kaventaa rispaantumisvaaran vuoksi. Vahvensin ne ohuella Erikeeper kerroksella, mikä taas teki saumasta kankean.
Vielä oli haittana myös erittäin kova tuoksu kankaassa, mikä tuoksuallergisen nenään kävi melkoisesti.
 
 
Joka tapauksessa syntyi SIMO! Nappisilmäinen Simo.
 
***
 
PS. Jotkut ovat kyselleet kaavaa Simoon. Kaava on ikiaikoja sitten ostettu jonkun toisen kylkiäisenä ja olen muokannut sitä tähän työhön sopivaksi. Eli varsinaista kaavaa ei ole. Simon voi tehdä tavallisella, yksinkertaisella nallen kaavalla, mutta suosittelen hieman tiheämmin kudottua säkkikangasta.
 

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Tyynyjä tyynyjä nostalgiaa ja lapsellista

Innostuin tekemään vielä pellavaisia tyynyn päällisiä nostalgisin kuvin.

 
Kuvilla saa tosi mukavaa ilmettä tyynyyn täydennettynä pitseillä.
 
 
 
 
Ja sitten ihan täydelliseen tyylin muutokseen. Kaivoin taas fleecet esiin ja suunnittelin eläinkuvia jollain teemalla.
 
 
 
 
Kyllä tämä veikko on ehdoton suosikkini. Olen tehnyt paljon erilaisia sammakoita ja aina näköjään ne viehättävät.
 
 
"Kissat katolla" syntyi jo silloin kun löysin kaupasta talokuvioisen fleece-torkkupeiton. Sitten vain toteutin kuvan.
 
Huomenna onkin meidän kylällä kirjaston poistomyynti toritapahtumien rinnalla ja sinnehän on jälleen pakko poiketa. Taitaa tämä lauantai ollakin laajemmaltikin markkinapäivä ja kirpparipäivä.
Hyviä markkinoita ja viikonloppua!
 
 
 

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Pikku mökki kuistilla!

Näyttää olevan käden taidot suvussamme hyvin edustettuina. Yllätys oli suuri, kun eilen sain näin kauniin linnun mökin. Kuistit ja kaikki.

Pönttö on tehty höylätystä laudasta tottakai, luksusta. Pohjamekanismi aukeaa helposti puhdistamista varten.

 
Sinitiaista on tässä ajateltu ja sisäpuolelta hyvin karhennettu poikasten ulospääsyä varten.
 
 
 
Kiinnitystä varten takana metallinen reikänauha. Loppuunasti harkittuja yksityiskohtia.
 
SUURKIITOS Pentti!

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Nostalgisia pussukoita jatkuu

Kun alkuun pääsin niin syntyyhän näitä pussukoita. Nyt tein isompia kuin edelliset.

 
Vasemman puolinen on värjättyä pellavaa. Vuorina näissä ohutta puuvillaa.
 
 
Nämä kuvat ovat kyllä niin hauskoja, että täytyy keksiä niille lisää käyttöä. Esim. tyynyjä.
 
 
 
 
 
***
 
Eilinen oli sitten elämäni ensimmäinen täyseläkepäivä. Niin se hurahti yli 40-vuotinen työrupeama. Nopeasti meni ja väkisin muistuu mieleeni ne ammattinvalinnan ohjaukset keskikoulun viimeisellä luokalla v. 1965. Mikään ohjauksesta ei toteutunut! Ehkä näin olikin parempi. Ihanaa tämä eläkeläisenä olo on! Ostinkin itselleni eläköitymislahjaksi uuden auton.
 

perjantai 31. toukokuuta 2013

Nostalgiapussukoita

Paikallisessa Saviheinäpuodissa (www.savi-heinapuoti.fi ) oli aivan ihania vanhoja kuvia painettuna ohuelle huovalle. Lempeää pesuakin kestäviä. Ja olihan niitä kokeiltava. Aluksi ompelin pussukoita.


Soikea muoto on hauska ja sopii hyvin pellavaan ja nostalgisiin kuviin. Pitsillä helppo saada yksityiskohtaa.


Pellavaa opettelen edelleenkin käsittelemään. Materiaalina ei ole helppo, mutta niin kaunista.


Vetoketjun reunoille ompelin koristetikkausta yksityiskohdaksi.

 
Kuvia on isolla arkilla erikokoisia ja isommista aion tehdä vielä pellavan kanssa jotain.
 
 
 
Hyvää viikonloppua ja aurinkoa! Nyt on kesä.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Ekokoira

Ekovillasta kokeilin vielä tehdä koiraa ja syntyihän siitä jonkinlainen.

 
Kaava on otettu talteen joltain japanilaiselta sisustolta, enkä osaa tarkemmin sanoa mistä. Ohjeet oli japaniksi.
 
 
Koira muistuttaa pystykorvaa, lieneekö Shiba Inu tai vastaava alkujaan.
 
 
 
Tuo malli on oikein kiva, ja voitaisiin toteuttaa esim. tekoturkiksesta tai fleecestäkin.
Mutta kyllä se niin on, että ekovillasta luonnoneläimet ovat kauniimpia.
 
 

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Puutarhapäivä ja Siivouspäivä

Meidänkin kylällä oli hulinaa, kun vietettiin puutarhapäivää. Martat olivat keränneet taimitorin.

 
Paljon oli erilaisia ja hinnat vain euron kappale. Kovin suosituiksi nämä taimitorit ovatkin tulleet.
 
 
Kahviakin oli tarjolla.
 
En enää aikoihin ole löytänyt kasveja, joita minulla joko ei ole tai muuten eivät sovi meille, mutta nyt tuli eteen sellainen. KOMPASSIKUKKA. Googlasin tietoja ja kuvankin. Tosi mielenkiintoinen jättiläinen.
 
Matka jatkui eläinsuojeluyhdistyksen taimitorille. Tarjontaa oli vähemmän.
 
 
Löysin täältä uuden tuttavuuden: Täplikin. Tosin huonekasvin, mutta uusi kuin uusi. Muutama Sembrakin tarttui mukaan. Sekä Kullero/Kurjenpolvi, mistä myyjä eikä ostaja oikein päässyt yhteisymmärrykseen.
 
Seuraava kohde oli vuorossa. Muutama kasvi oli kyläyhdistyksen piikkiin myytävänä. Jälleen löytyi uusi tuttavuus: KOREAKÄRSÄMÖ. Valkokukkainen nätti perenna. Lisäksi täällä oli taimikasseja, 5e. Monta lajia, kuten kovasti kaipaamani Kullero. Myyjä vielä kutsui kotiinsa katsomaan muitakin kukkiaan.
 
Siivouspäivän kirppareita oli monta ja muutamille kurkkasin. Mitään kummallisempaa en löytänyt. Mutta epävirallisella jäteasemalla oli muutamia jätesäkkejä tavaraa täynnä. Roskikset on aina ollut kiinnostavia, niin nytkin. Löysin Sinuhe-kirjan, Orkidean kasvattajan käsikirjan, soivan Barbi-nuken, vanhan pyöreän kanavatyötaulun, postimerkkikansion jne. Siis ei ollenkaan hullumpi löytö!