Kot-kot-kanoja

Kevättä ja pääsiäistä odottelemme mekin!

Fleece on materiaalina ja kokoakin n. 40cm. Olen kovin tykästynyt tähän malliin, helppo tehdä ja tarpeeksi kokoakin. Kivoja koristeita. En muista kaavat on peräisin, olen tehnyt näitä joskus aiemminkin. 

Mihin tämä aika menee? Juuri oltiin joulussa ja jo kevät ja pääsiäinen kovasti tulossa. Otin ensimmäisiä pelargoneja talvisäilytyksestä. Parissa päivässä alkoivat kasvaa ja elpyä. Ensimmäinen siemenkataloogikin oli jo liikkeellä. Päätin kyllä, ettei tänä keväänä yhtään siemenpurkkia ilmesty meille. Saa nähdä.

Piskuinen näyttely

Hieman muutakin on tapahtunut kuin pehmoeläimiä.

Pienen kansalaisopistomme kudontapiiri esitteli töitään näyttelyn muodossa. Kuntamme ylläpitää kirjaston yhteydessä näyttelytilaa, missä kuukausittain vaihtuu näyttelyt. On aivan upeaa, että siellä voi esiintyä niin harrastajat kuin ammattitaiteilijatkin ja kunnan kulttuuritoimen piikkiin.

Tietysti minä unohdin kameran kotiin, mutta onneksi kännykällä sain jotain kuvattua. Tuo ylin on verho. Todella hienosti toteutettuna. Epäselväksi jäi, onko se tehty todella kangaspuissa vai kuinka. 

 Tämä matto on niin väreiltään latistunut, ettei alkuperäisestä ole muuta kuin sidos jäljellä. Tuon kuvan otin, koska muistan lapsuudestani meillä olleen tuollaiset matot. Väri alkuperäisessä aivan upea kirkas sininen sävyineen.

Kaksi aivan upeaa ryijyä on tehnyt ja suunnitellut henkilö, jonka nimi putosi mielestäni. Suuret anteeksipyynnöt hänelle. Värien käyttö näissä kahdessa on taitavaa ja työt toteutettu modernisti. Todella kauniit työt.

PS. Jälkikirjoituksena: tuo tulppaaniryijy ei ole ryijyn tekijän suunnittelema, vaikka näyttelyssä niin kerrottiin. Ryijy on Vuorelma Oy:n myymänä ja Jukka Vesterisen suunnittelema. Valitan kovasti virhettäni, mutta luotin näyttelyjärjestäjän tietoon.

Nimetön koiruus

Pehmotehtaastani putkahti tällä kertaa takkuturkki nimetön koiruus.

Rotu lienee ihan ainutkertainen ja omansa, mutta väliäkö sillä, kun iloisuus ja ystävällisyys pursuavat.

Oliskohdan takkuturkki vähän liian pulskassa kunnossa, vai onko tuo kuvakulma hassu.

60 vuoden ikäero!

Näillä kahdella nallella on tasan 60 vuotta ikäeroa. Toinen on aidosta kultalammas-turkiksesta ommeltu. Hänellä napit silminä ja pieni kielikin näkyvissä. Nallen sain neljä vuotiaana joulupukilta 50-luvun alussa ja tässä hän vielä hyvissä voimin, vaikkakin leikkien jäljet näkyvät.

Punainen nalle on uusin tulokas. Keinokarvainen. 

Kyllä näitä nalleja ja eläimiä on niin mukava tehdä. Lisää on tulossa, kunhan silmä- ja kuonoposti saadaan.

Repa Repo

Tämän Repolaisen idea syntyi, kun näin hyvän ystäväni Samun 15 vuotiaana tekemän ketun. Nimeltänsä Viiru Repolainen. Samu teki Viirun rättikässässä koulussa ja kaava on otettu jostain ikivanhasta käsityölehdestä. Oli muuten ainoa poika rättikässäryhmässä. Tässä alla tämä SamunViiru Repolainen:

Viiru Repolainen, tehnyt 15v Samu-Mikael

Ihastuin oitis Viiruun. Piirsin kaavat ja tein yhden version minäkin fleecestä, mutta materiaalina se ei ollut hyvä. Otin nyt kaavat uudelleen esiin lähes kahden vuoden jälkeen ja tein Repa Repon pitkäkarvaisena keinoturkiksesta. 

Repa jatkaa tätä pehmosarjaani. Seuraavaksi tuleekin muita eläimiä, kunhan silmät saadaan nettikaupasta.

Kolme kaverusta

Nalleporukan kolme kaverusta tulevat tässä.

Tummat oli niin vaikea kuvata valkoista lunta vasten, mutta eiköhän tästä selvitä.

Muistelin, että muutamia vuosia sitten tein nalleja urakalla. Niitä on niin ihana tehdä ja aina oli kokeiltava minkälaisia mistäkin materiaalista syntyy. Antiikkinallen kaavoilla tein reproja, ja lapsille leikin kestäviä tavallisia halinalleja. Satu-Helmi kumppaneineen innosti tekemään myös nämä vielä nimettömät kaverit. Kaikki turvallisia leikittäviä.

Ylläoleva ruskea nalle on n. 50cm ja melko kookas. Karva muistuttaa minkkiä ja on melko kiiltävää. 

Harmaat kaverukset ovat hieman pienempiä. Kyllä heillä nenätkin on, mutta kuvassa jotenkin jäänyt karvojen alle piiloon. Nuo silmät on turhan pyöreitä ja antavat hämmästynyttä ilmettä. 

Pikku-Rekku

Ensin suuret kiitokset kaikille blogisystävilleni niistä mieltälämmittävistä, upeista, ihanista, mahtavista kehuista mäyräkoiristani. Olen niin otettu niin otettu, ja ihan rottingilla  tässä Karkin kanssa. KIITOS!

Olipa helppoa ommella jälleen fleecestä noiden mäyräkoirien jälkeen. Haljasnahkajäljitelmän toinen puoli kun on karvaa niin se oli melkoisen vaikeaa ommella. Ja niiden täyttäminen on sellaista työtä, ettei oikein nivelrikkoiset sormet kestä.

Pikku-Rekun kaava on ihan omaa tuotantoa, kun yritin tehdä isokuonoista koiraa. Luppakorvineen tietysti.

(Kukaan ei tietenkään huomaa tuota virhettä, kun toinen silmä on ylempänä kuin toinen!)