torstai 12. marraskuuta 2015

Joulunpunainen joulumatto

Punainen joulumatto on muunnelma viime vuonna kutomastani pitsimatosta.


Oranssi matto on tehty tiukasti ohjeen (Kauhavan Kangas-Aitta oy, Marja Rautiainen) mukaisesti kudekuviollisena kahden sidoksen mattona. Punaisen joulumattoni tein harvemmalla sidoksella, joten kuvio leveni seitsemästä mallikerrasta viiteen. 


Tämä malli sopisi hyvin vaikka käytävämatoksi, jos toisen kuteen vaihtaisi esim. juuttiin.


Mallista tulee melkoisen tukevaa ja kudetta kuluu enemmän kuin tavallisessa sidoksessa. Toisaalta se on kivan tukevaa jalan alla. Mattoni on hieman alle 2m pitkä ja 83cm leveä. Ontelokudetta kului tasan 3 kg yhteensä.


Tassa vielä kuva molemmista puolista, mitkä on eri kuvioisia. Kumpi on nurja tai oikea. Sen voi itse päättää.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Pepe-bokseri


Joskus löysin kirpparilta palan keinoturkista. Nyt käytin sen Pepeen. Pepe on bokseri, Pepe on nuori poikanen. Pituus n. 50cm.



Oli kiva tehdä vaihteeksi pehmoja. Kaavat tein itse ja hieman nenän rypytystä olisi voinut olla enemmän. 

Hyvää viikonloppua!

maanantai 2. marraskuuta 2015

Räikeää raitaa ja vähän muuta

Kovasti jää nämä postaukset harvaan. Kutomossa ei ole vielä valmistunut oikeastaan mitään ja kotonakin hitaasti syntyy. En tiedä mikä hidastusvaihde on nyt päällä, mutta toivottavasti menee pian ohi.

Sateenkaarimatto on kuitenkin valmis kotipuisssani. Ja kyllä on räikeää raitaa.


Kokeilin mattoa viime vuonna tekemäni oranssisen kaveriksi ja väreiltään ainakin ihan ok yhdessä, tyylillisesti eivät käy alkuunkaan. Varmaan käy niin, että sateenkaari saa muuttaa uuteen kotiin. 


Tykästyin kovin tähän musta-oranssi-väriyhdistelmään ja tuohon malliin. Yritän tehdä vielä toisen. Ehkä väritys voisi olla jouluisen puna-musta. Tai sitten valko-musta. Jää nähtäväksi.

Ehdinpä tuunata Tonttuvaarinkin. Istuskelee rennosti pöydän reunalla, kaverinsa matkustikin jo Kaskisiin asti. 



tiistai 27. lokakuuta 2015

lauantai 24. lokakuuta 2015

Nukkeilua

Tuli esiin blogisystäväni uuden nuken nimiehdotuksen yhteydessä, että nuket ovat kovin mukava ja monipuolinen harrastus. Nuket kiinnostavat aina.

Olen kerännyt vanhoja ja vähän uudempiakin nukkeja, lähinnä tietysti supisuomalaisen Dollytexin ja seuraajiensa valmistamia. Itse on tullut tehtyä lukuisia enemmän ja vähemmän onnistuneita. Olen niitä täällä blogissa esitellytkin aikaisemmin.


Tilanahtaus vaivaa tässäkin harrtastuksessa!

Ehdoton helmi "kokoelmassani" on Adalmiina. V. 1952 sain tämän nuken, joten Adalmiinalla ikää jo yli 60v. Äiti ompeli vartalon ja täytteenä on sahanpurua. Leninki on äidin ompelema hänen oman leninkinsä ylijäämäpaloista. Napeissa ihan kultareunat! Meillä on vanha valokuva, missä äidillä on juuri tämä leninki yllään.



Toinen 50-luvulla saamani nukke on tuolla oikealla. Nimi on jäänyt jonnekin. Muistan kuinka ihanat vaaleat letit nukella oli. Tarina menee niin, että mummulassa olin leikkinyt nuken kanssa. Yritin kammata hiuksia, mutta eihän siitä tullut kuin rispaantunut kasa vaaleita kuituja. Jostain ihmeellisestä syystä tämä hiuskasa löytyi mummun perunamuussikattilasta. Siitähän syntyi melkoinen juttu ja nukelta lähti hiukset viimeistä karvaa myöten!

Edessä sinisessä haalarissa on paperinkeräyksellä saamani nukke. 60-luvulla kerättiin jätepaperia ja tietystä kilomäärästä sai nuken! Itse ompelin vaatteen ihan vetoketjulla n. 10 vuotiaana.


Tässäkin kuvassa on hieman omaa historiaani. Tuo pop-kuvioinen nukke edessä on viimeinen nukke, jonka sain 14 vuotiaana eli 1963. Sehän oli saatava, kun sillä on kammattavat hiukset! Ajan muotivaatteetkin ompelin itse. Kuminauharypytetty pop-kuvioinen pusero ja mikro-shortsit!

Keskimmäinen nukke takana on aito neuvostovalmisteinen muovihirvitys. Ostin sen jostain antiikkitorilta kuin myös laitimmaiset paperimassapäiset nuket. Lienevät saksalaisvalmisteiset.

Hyvää viikonloppua!




tiistai 20. lokakuuta 2015

Projektien projektit

Ainoastaan tonttuja olen saanut valmiiksi. Koska niitä on niin monesti täällä sivuillani nähty, postaan vain pari kuvaa tällä kertaa.




Myös kutomolla ollaan päästy hyvään alkuun pellavaisten teossa. Minulla ohjelmassa iso kylpypyyhe ja hämäläistä leppäliinaa. Alla Mallikerta-lehden mallikuva hämäläisestä leppäliinasta,  jota toteutamme. Mistä tämä nimi tulee, olisi mielenkiintoista tietää. Leppäliina, miksi leppä?


Kutomon toinen projektini on luotuna ja odottaa polkimien sitomista: 


Raitojen värit tumman ja vaalean vihreä, oranssi keskellä ja pohjavärinä luonnonvalkoinen puolipellava. Lopullista loimiväriä en vielä päättänyt. 

Kotipuissa aloitin sateenkaarimaton kutomisen. Olen pitkän aikaa halunnut kutoa räikeillä väreillä sateenkaaren värein ja saa nähdä mitä tästä tulee.


Kaikki projektit on menossa, mutta kesken. 


keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Hiirulaisia

Huovutuskokeiluni jatkuu ja innostuin tekemään hiirulaisia. Näitä on näkynyt facebookissa ja Pinterestissä ja tässä tulee oma versioni.


En ole ennen huovuttanut muita kuin tonttujen päitä muutaman ja kyllä tuntuikin vaikealta saada muotoja syntymään.



Neulalla tökin joko liian kovasti tai väärässä asennossa, mutta ehkä tässäkin tuo tekniikka on se tärkein. 


Nyt sitten tämän jälkeen siirryn kutomon puolelle. Meillä on monta mielenkiintoista projektia menossa ja niistä myöhemmin.