torstai 9. tammikuuta 2014

Jalmari, Elmeri ja Kasperi

Kuvien latausongelmien jälkeen sain vihdoin kuvat ladattua. Selainongelma oli syynä tällä kertaa.

Sain ihanaa ruutukangasta paikallisesta Savi-Heinäpuodista ja ilmiselvästi se oli tarkoitettu nallen tekoon.


Tumma Jalmarin tein keinoturkiksesta. 


 Nallen kaavoja on tuhansittain netissä ja olen kerännyt jo aikaisemmin mapillisen, mutta sitä kivointa, lempimallia ei vaan tahdo löytyä. Näissäkin ruudullisissa Elmerissä ja Kasperissa on englantilainen malli ja nuo ohuehkot jäsenet ei oikein ole mieleeni.


Jalmari olisi muuten malliltaan ok, mutta kasvoissa nenä on paksuhko.





Kaikki kaverukset ovat isohkoja n. 45cm. 

lauantai 4. tammikuuta 2014

Omenankukkia ja kalloja

Ajelin tylsänä sadepäivänä kauppaan. Mieleeni tuli idea tyynystä, mihin ompelisin kohollaan olevia fleecekukkia. Keväinen, aurinkoinen kukkakimppu.


 
Tyynyt ovat kokonaan fleecestä, värit niitä mitä löytyi kotoa. Ylimmäisen vauvan vaaleanpunaiset omenankukat kuvassa liian haaleita samoin kuin muutkin värit.
 

 
Näitä teen vielä erilaisia eri kukin.
 

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Hyvää Uutta Vuotta teille kaikille !

Joku sanoi, että kun eläkkeelle jäät, aika katoaa, viikot vilistää ja aina on kiire. KYLLÄ! Näin juuri tapahtui puolen vuoden kokemuksella. Miten ihmeessä olen ehtinyt käydä töissä ja ajaa päivittäin 150 km työmatkoja.
Joitain menoja täytyy aikatauluttaa, jotta ehtisi. Aivan hassua. Katsotaan tuoko tämä vuosi helpotusta.

Vanhentamispuuskassani vanhensin ripustuskoukkuja. Aluksi alekorista löydetyt näyttivät tältä:

 
Krakleerattuna:
 

Nuo naurettavat rekvisiitat laitoin tuohon lähinnä mittasuhteiden takia.






 
Jos ihmettelet miksi meillä roikkuu ripustuskoukut talon seinässä ulkona, niin selitys on yksinkertainen: VALON. Näinä sadepäivinä ei kuvaaminen tahdon onnistua missään muualla.



sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Mihis sitä koira karvoiltaan...

Vesisateen lotistessa ajauduin ompeluhuoneeseen, vaikka olin päättänyt pitää taukoa yli uuden vuoden. Olin löytänyt pahvisia rasioita alesta ja niitä aloin pyöritellä. En millään malttanut olla tauolla.


Krakleerasin rasiat ja lisäsin riisipaperisia kuvia. Ehkä servettikuvat olisivat olleet ohuempia ja siten krakleerauskin näkyvämpi.


 
Sisälle liimailin vuoripaperit.




Reunoihin hieman tummennusta vanhuuden merkiksi.

 
Kissakin sai värin, mustan.
 
 
Eikä tämä vanhennusintoni tähän pääty. Alesta löysin niin ikään muutamia rautaisia tylsänvärisiä koukkuja, mitkä pitää käsitellä uudelleen.
 
Hyvää vuoden viimeisiä päiviä!

maanantai 23. joulukuuta 2013


Sydämellinen kiitos kaikille teille ystäville kommenteista, mielipiteistä, yhteydenotoista. Niitä on ollut ihana saada. Nyt pidän pienen loman ja toivotankin teille kaikille

RAUHALLISTA IHANAA JOULUA JA UUTTA VUOTTA!

http://www.youtube.com/watch?v=RY1_fUL022g&list=PL12236124303A67EB

lauantai 21. joulukuuta 2013

Siskokset

Peikkokatraan viimeiset siskokset valmistuivat. Kiirettä tuli joulun kanssa, mutta eiköhän tästä selvitty.

 
Vanhempi tykkää punaisesta, vaikkei sitä yleensä peikot käytäkään. Nuorempi sisarista sen sijaan valitsi perinteisempiä värejä.


 Siskot ovat kovia nauramaan, kun iloluontoisia ovat.





 
Koko katras kuvassa. Kaikki ovat kooltaan suuria n. 50-60cm.
 
 

perjantai 20. joulukuuta 2013

Veljekset kuin ilvekset

 
Veljekset valmistuneet pikku hiljaa. Olisi mielenkiintoista laskea tunnit, mitkä kuluu näiden värkkäämiseen. Aloitettaessa on sukkahousut, rautalankaa ja vanua. Siihen lisätään muutamia helmia ja vaatetustarvikkeita.

 
Vanhempi veli on hyvin lempeä, rauhan mies. Pukeutunut niin muodikkaaseen keltaiseen.

 
Nuorempi veljeksistä on vähän iloluontoisempi vekkuli. Tukkakin muistuttaa Jussi69:n kampausta, lieneekö musikaalisuuskin yhdistävänä tekijänä.


 
En vaan kyllästy näiden peikkojen, nukkien, pehmojen tekemiseen. Tekemisessä voi toteuttaa niin monipuolista osaamista ja suunnittelua. Ja tietysti mielikuvitus saa lentää vapaasti, eikä ole kahlehdittu valmiiseen malliin.

 
Sisarukset odottavat vielä vaatteiden valmistumista työpöydällä.