perjantai 28. maaliskuuta 2014

Kevät toi kukat

Kevään kunniaksi tein lisää kukkatyynyjä. Toki täytyy myöntää, että niitä oli myös toivottu.



Näin valmiina huomaan, että olisi ollut parempi tehdä nuo kukat hieman pienemmässä koossa, jotteivät niin kovin hallitsevia olisi.  Mutta koska ovat "irrallaan" pohjasta niin ehkä tuokin koko menettelee.



Olipa rentouttavaa istua ompelemaan kovan haravointirehkimisen jälkeen. Kiva nähdä kuinka kasvit jo terhakkaasti odottavat lämpimiä ilmoja. Peippopariskuntakin saapui jälleen aivan aikataulussa. Ihana kevät!


torstai 27. maaliskuuta 2014

En käytä muovikassia


Moni teistä kommentoi ja kertoi, ettei käytä eikä osta muovikasseja. Olin niin positiivisesti yllättynyt, että me käsityöntekijät suurimmalta osalta emme osta muovikasseja. Tosi hienoo.

Tuollaisen kangaskassin tekeminen ei ole kuin viitsimisestä kiinni. Helppo tehdä ja luonto tykkää myös.

Kuvassa tiilikassit, mitkä väsäsin kommenttienne innoituksesta! Kiitos kovasti.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Älä käytä muovikassia!

Paikallislehdessämme oli artikkeli, missä kerrottiin, kuinka  trendikästä  on olla käyttämättä kaupan muovikasseja. Monella on jo joko kaupan kestokassi tai itsetehty kauppakassi mukana.




Ompelin pikaisesti pari kassia, joihin kirjailin koneella Läyliäisen nimen. Tämä siksi, että käsityöyhdistyksemme puoti sijaitsee tuossa kylässä. Puodissa monet kesäasukkaat kyselevät jotain, missä olisi tämä hauskan kylän nimi. Joten tässäpä on ja lukee. Hyvä idea muillekin toteuttaa. Tekstinähän voisi olla vaikkapa joku hauska lause tai sitten hauska kuva vaikkapa kassinomistajan elämästä.


tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kissa-Rosi

Tänään esittelyvuorossa on Rosi, nuori kissaneito.



Rosi ei ole katujen kasvatti, vaikka turkki on melkoisen huolettomassa kunnossa. 


Yhteispotretti kaveruksista.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Kissa ja Koira

Vaikka takatalvi tulikin, ei se haittaa näitä kahta kaverusta. Istuvat lämpimässä ja tykkäävät toisistaan. Takku ja Mirri.


Takku muistuttaa Yorkkia ehkä eniten, mutta on aivan omaa rotuaan. Kaavan olen ostanut elämäni ensimmäisiltä käsityömessuilta Tampereelta monta vuotta sitten. 


Mirri on taas synnyltään japanilaisen kaavan mukainen. Joskin kaavoja muuntelin, sillä alkuperäiseen kuuluu 12 osaa eli yhteensä 20 leikattavaa osaa, kun osa on kaksinkappalein.



Toivottelemme kaikille kivaa viikonloppua, vaikka talvi tulikin takaisin!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Peikkopariskunta Erja ja Arjo

Peikkopariskunta valmistui ja saivat nimekseen Erja ja Arjo Peikkola.


Pariskunta on myös Kattilavuoren noitien naapureita.





Arjon tukka on valtavan pitkää irlantilaislammasta. Vaikka ikä ei vielä paina on harmaantunut jo.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kattilavuoren Kerttu

Kattilavuoren Kerttu tuli taas Pääsiäinen mielessään käymään. Otti tytttärensäkin mukaan.


Kerttu on kaukaista sukua kuuluisalle Noita Nokinenälle, joka asuu Noitavuorella. Kerttu puhuu paljon Nokinenästä, vaikka eivät ole vuosiin tavanneetkaan.



Kertulla on ollut suuri ihastus ja vähän vispilänkauppaa Örjanin kanssa. Örjan on komea peikko-noitapoika, joka kuitenkin muutti pois Kattilavuorelta ja asuu nykyään Vihtijärvellä.



Kertun tytär on ihastunut kissoihin ja hän onkin hankkimassa uutta pentua, jonka nimeksi hän ajatteli Miukua.