perjantai 21. joulukuuta 2012

Brodeerattu kirpparilöytö

Kiertelin paikallisella pikku-autotallikirpparilla. Pienessä laatikossa oli kangasmytty, hyvin likainen ja täynnä tahroja ja tuhanessa rypyssä. Hajukin oli melkoinen. Availin myttyä ja sieltä paljastui kuvioitu liinanalku. Joku oli aloittanut kirjonnan ja työn jälki oli tosi huolellista ja siistiä. Työstä oli tehty noin kolmannes. Toisessa laatikossa oli kaikenlaisia käsityötarvikkeita, nauhoja, nappeja, neuloja, ja ryppyinen paperipussi. Pussissa oli muliinilankoja ja kaikki värit sopivat tuohon liinaan.

 
Liina oli niin likainen, että kädet oli pestävä aina työn lopetettuani. Lisäksi meilläkin haisi vanha ummehtunut kellari. Liina oli pahoin kärsinyt kosteudesta ja mallikin paikoin kopioitunut vääriin kohtiin. Iso veritahra keskellä liinaa.
 
Ahkeroin liinan kuviot valmiiksi ja suunnittelin puuttuvat värit. Opettelin pistoja, jotta jälki olisi edes vähän niin taidokasta kuin hänellä, joka aloitti kirjonnan.
 
 
50-luvun henkeen sopivan reunapitsin valkoisena löysin, mutta väri riiteli pahati vihertävän liinakankaan kanssa. Värjäsin pitsin kamomillateellä (kiitos Hapille vihjeestä!) ja tee jätti pitsiin kivan vanhahtavan sävyn.
 
 
Liina on n. metri x metri. Ja todennäköisesti 40-50-luvulta. Tosi kaunis malli.
 
 

 
Sain kuin sainkin liinan puhtaaksi, silitettyä ja yläkuvassa kokonaisuudessaan. Tosi kaunis liina.
Tämä on ensimmäinen isompi kirjontatyöni. Jotain pientä harjoittelin jo vuosikymmeniä sitten. Vielä on varastossa aiemmin kirpparilta löytämäni liinat, joiden kirjontaa täytyy suunnitella.
 
 

16 kommenttia:

  1. Aivan Ihana liina. Onneksi sait sen valmiksi ja pelastettua pesuilla ja muilla kikoilla. Todella vaivan arvoinen.

    VastaaPoista
  2. Kaunis liina, teidän suvun perintökalleus. Olet ollut kärsivällinen tekijä, täytyy nostaa ihan hattua.

    VastaaPoista
  3. Aivan upea liina siitä kehkeytyi! Pidän itsekin kovasti noista vanhoista merkatuista liinoista, ja niitä tarttuu mukaan kirppareilta.

    VastaaPoista
  4. Kaunis! Ison urakan olet tehnyt ja jälki on sen mukainen. Liina muistuttaa kovasti äitini 50-luvulla merkkaamaa liinaa, samantapainen kuvio ja pitsit reunoissa. Pidän sitä vanhan (ei käytössä olevan) Singerin päällä, koska lapsuudenkodissani samaa liinaa pidettiin myös ompelukoneen päällä. Kirppareilla ihan oikeasti kannattaa kaivella, toisen jäte voi olla toisen aarre.

    VastaaPoista
  5. Kaunis on ja hyvin onnistuit työn loppuun saattamisessa, tee on hyvä värjäysaine "vanhahtavan" värin aikaansaamiseksi. Minullakin on jemmassa kirppareilta hankittuja aloitettuja liinoja, joissakin oli langat mukana ja toisissa ei.

    VastaaPoista
  6. Onneksi liina päätyi sinulle eikä esimerkiksi trasseliksi jollekin autotuunarille. Olet tehnyt kunnioitettavan työn kirjoessasi liinan valmiiksi ja vielä ommellut pitsikin reunaa. Upea käsityö!

    VastaaPoista
  7. Käsityön arvostus? tuli mieleen, miksi liina on hylätty jos työn jälki oli hyvää. Kaunis liina, onneksi sait sen pelastettua ja valmistettua.

    VastaaPoista
  8. Onneksi pelastit tuon ihanuuden.
    Hyvää ja Tunnelmallista Joulua Sinulle

    VastaaPoista
  9. Voi millaisen aarteen löysit ja teit sen vielä valmiiksi. Monikaan ei olisi osannut ja jaksanut nähdä noin paljon vaivaa. Lopputulos on upea ja ihanaa kun sait siitä kotiisi silmäniloa.

    VastaaPoista
  10. Wau, kuinka kaunis liina! Mahtavaa että tartuit hommaan ja noin taidokkasti. =)

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana liina.Tuli lapsuus mieleeni.

    VastaaPoista
  12. On se todella kaunis ja olet ollut viitseliäs saatettuasi liinan valmiiksi.

    VastaaPoista
  13. Todella kaunis liina ja hyvä kun sait sen pelastettua, olet tehnyt oikein ison työn ja tästä tulee myös mummini ja äitini tekemät liinat mieleen joita on tallella vielä muutama.

    VastaaPoista
  14. Upea liina! Hienoa, että se tuli lopulta valmiiksi. Kyllä ansaitsi sen. En huomaa mitään eroa sun ja aloittaneen kirjojan käsialojen välillä, olet tosi taitava.

    VastaaPoista