Eikä ompeluunkaan jää aikaa. Sen verran kuitenkin, että tikkasin ohuehkon vanun kanssa löytämäni seinäpaneelin. Tikkaus antaa syvyyttä muuten niin lättäselle kankaalle.
Kuva hieman latistaa näitä mahtavia värejä, tummanpuhuvaa sävyä.
Työ on iso. Kanttasin vinokaitaleella reunat ja taustakankaana on myös tummanruskeaa.
Puutarhassa on nyt viherpeukaloisten aika parhaimmillaan kaunis seinävaate.
VastaaPoistaKomea ja aiherikas kangas. Ehdin jo miettiä oletko itse palapelin koonnut, mutta olis sinun tyyliin kovin runsas.
VastaaPoistaJo tuossa aattelin aamulla, pitäisikö ottaa korvapuustipussi mukaan ja poiketa moikkaamaan työn lomassa, ettei liikaa rasitu. Ratkaisin asian tällä kertaa niin, että kävin kehyskaupassa hakemassa kehyksiä. Sain viimein Maspalomas-arvonnan voittotyönkin luovutettavaan kuntoon (on kunnia-asia viimeistellä palkonto)
Tää on kuin täyttynyt unelma!
VastaaPoistaKaunis seinäpaneeli!
VastaaPoistaHieno työ, väreistä tykkään kovasti:)
VastaaPoistaUpea työ. Kauniit värit.
VastaaPoistaIhana, tuohan on kuin sellainen vanhan ajan seinägobeliini (josta Mies haaveilee...)!
VastaaPoistaKyllä ihastuttava seinävaate. Hienot väritkin. Tietysti sillä pitää olla arvoisensa paikka mihin kotiin sopii.
VastaaPoistaNiinpä,puutarhatyöt vie kyllä voimat.