tiistai 19. marraskuuta 2013

Lasitähtihimmelit

Tämän vuoden Käsityömessuilla Tampereella oli paljon tarjontaa. Liekö siitä johtuen, että kaksi uutta isoa hallia oli otettu käyttöön ja lisää tilaa. Miellyttävintä oli, ettei hirveetä tungosta syntynyt. Mitään uusia juttuja en niinkään löytänyt, mutta ideoita syntyi silti.

Ihastuin lasipilleistä tehtyihin joulutähtiin. Lasiputkista tehdyt himmelit oli noteerattu jo v.2010 palkinnolla, mutta perinteiset himmelimallit lasiputkista ei ole mieleeni.

 
Myyjä kutsui näitä tähtihimmeleiksi, joten eihän se ihme ole, että niihin heti tartuin. Himmelit ovat niin ihania, joskin pidän parempina aitoja rukiin oljista tehtyjä. Mutta näissä tähtimalleissa kullanvärinen lasiputki on oikein nätti.

 

 
Lasiputkia jäi yli jonkin verran, joten tein niistä palloja.
 
 
 
 

11 kommenttia:

  1. Kauniita! Sinun himmeliesi innoittamana kokeilin yksinkertaisia juttuja juomapilleistä ja jotakin häkkyrää sain aikaan. Seuraavaksi yritän oljesta, mutta enhän minä tuollaisiin suorituksiin pysty.

    VastaaPoista
  2. Huomasin myös messuilla kiiltävät himmelit, mutten oikein niihin syttynyt, koska ainoastaan oljista tehty on se ainut oikea.

    VastaaPoista
  3. Jotkut muodot kuuluvat jouluun. Himmelit toistavat kolmiota ja niistä saa rakennettua mielenkiintoisia rakennelmia, jotka keveydessään kiinnostavat ja viehättävät. Hienoa, että uusia materiaalejakin kokeillaan. Lasi on sellaisenaan mielenkiintoinen materiaali koska se toistaa ja taittaa valoa mainiosti. Aikanaan lähdin perheen kanssa joulunviettoon erääseen lomakohteeseen ja lähtiessä sovimme että teemme joulun kokonaan paikalla olevista materiaaleista. Meidän joulukoristeemme olivat sinä vuonna kaislan varsista ja kukinnoista.

    VastaaPoista
  4. Tuollaisen kun osaisi värkätä!

    VastaaPoista
  5. Kauniita! Olen hankkinut noita jonain vuonna Tampereen käsityömessuilta ja löysinkin. Jää nähtäväksi, saanko kokoon mitään ennen joulua...

    VastaaPoista
  6. Kauniita ovat ♥
    Alan pikkuhiljaa ihmettelemään, onko mitään, mitä sinä et osaisi tehdä ja kauniisti kaiken lisäksi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIITOS Sude! Kyllä tämä lämmittää mieltä, sillä olethan ihan ensimmäisiä joihin tutustuin aloittaessani tätä bloggailemista ensin vuodatuksessa ja sitten täällä.

      Poista
  7. Täytyy sanoa, että olet synnynnäinen himmelintekijä. Kaikki ovat niin kauniita. Eikä nuo helmityötkään hassumpia ole.

    VastaaPoista