Husky-tyynyn innoittamana jatkoin ideaa ja kokosin koirapeiton. Tämän työn koirat ovat mielikuvituskoiria, ihan ainuita roduissaan ja omalla piirustuslaudallani syntyneitä. Yritin muistella miltä eri rodut saattavat näyttää pelkistettyinä.
Pidän erityisesti näistä väreistä ja ihan sattumalta löytyi varastoistani sävyihin sopivat fleecetkin koiria tekoon.
Koirat aplikoin pellavasekoiteliinasta leikatuille blokeille. Kultasydämin koristeltu välikaitale on vanhasta verhosta leikattua. Kukallinen vuori ja reunakaitaleet on ostettua puuvillaa.
Täyte on melkoisen paksu, enkä myöskään tikannut kuin reunat, jotta peitto olisi täkkimäisen muhkea.
Koira-aihe paras aihe. Muiskut Karkille!
VastaaPoistaNo nythän on koira-ihmiselle soma peitto ♥ Tuo mustavalkoinen koira on muodoiltaan kuin meidän Eetu, värit vaan menee vähän erilailla. Eetulla on puoli naamaa valkoinen ja toinen puoli musta, pään muoto kuitenkin juuri tuommoinen =D
VastaaPoistaKerrassaan suloinen peitto.
VastaaPoistaHuikea koiratailteilija on päässyt sinussa irti. Ihana koirapeitto. Ja hauskaa, että tärkeintä on lopputulos eikä perinteisten materiaalivalintojen vankila. Hienoa luovuutta.
VastaaPoistaKerrassaan söpö koirapeitto, sinä olet kyllä luova ja taitava tekijä!
VastaaPoistaIhana peitto ja kiitos terveisistä♥
VastaaPoista