Kotona innostuin kokeilemaan jouluista poppanaa mustilla loimilla. Elämäni ensimmäinen loimi, minkä puihin saimme kurssin oppien mukaisesti.
Kutomossa kudon taas elämäni ensimmäistä pellavaliinaa. Olin suurin ennakkoluuloin varma, että en ikinä opi niin vaikean näköiseen työhön. Mutta kiitos kannustavista kommenteistakin, onnistuin. Eihän se niin vaikeaa ole, vain matematiikkaa ja tekniikkaa.
Kyllä tämä syksy on ollut yhtä pelkkää kudontaa. On jo vähän aikaa tuo ompelukone houkutellut ja kun nyt kutomossa lopetellaan, varmasti ompelukone alkaa surrata.
Blogiavustaja Karkki ei ollenkaan ole samaa mieltä kudonnan riemusta. Mukaan halusi, mutta paikka ei ollut yhtään niin mukava. Ilme kertoo kaiken.
Kyllä, koirasi ilme on paljonpuhuva! Hauska kuva!
VastaaPoistaVoi pientä koiraa, kukapa nyt kangaspuiden paukkeessa viihtyy :)) kommeita liinoja olet kutomassa.
VastaaPoistaEipä taida Karkkia kangaspuut kiinnostaa. Luuli varmaan, että piilottelet siellä jotain parempaa :)
VastaaPoistaKauniita kutomisia on syntymässä. Ihmeellinen olet ja hurjan moniosaaja, ihailuni sinulle. Voi Karkkia kun tuommoiseen kolinapaikkaan tuli, ei siellä voi edes nukkua. Emäntäki vain kolistelee ja eika häntä kerkiä huomioimaan ♥
VastaaPoistaKeskeneräinen kudontatyösi näyttää oikein hienolta. Tsemppiä Karkille, kaikkea sitä joutuu pieni koira kestämään meidän ihmisten vuoksi :)
VastaaPoistaHyvä, että kudot kaksilla puilla. Ehtii näet sukkula hiukan jäähtymään toisaalla =)
VastaaPoistaIhana kuva Karkista ja tuo ilme on kyllä paljonpuhuva:)
VastaaPoistaKauniita kudonnaisia olet paukutellut. Viihtyisiköhän Karkki paremmin tonttujen kanssa.
VastaaPoistaMinä haaveilen kutomisesta, kun opiskelun lomassa ei tahdo siihen aika riittää. Haluaisin kaksi mattoa, omaan kotiin. No, pian opiskelu on päätöksessään. Ehkä sitten :)
VastaaPoista