keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Puhdetyö

Puhdetyö sanana tuli jostain esiin ja hain sille selitystä. Puhdetyö on sisällä, hämärässä tehtävä työ, kun ulkotöihin ei päästä, sanoo wikipedia.

1956 olin kansakoulun ensimmäisellä luokalla ja meille järjestettiin puhdetyökilpailu. En muista, oliko aihe määrätty vai vapaa, mutta omani liittyy rautateihin,  aseman tapahtumiin. Puhdetyökilpailut olivat valtakunnalllisia. Oli myös raittiuskilpakirjoituksia, jolloin kirjoitettiin jotain raittiuteen liittyvää.


Porvoon väriliiduilla tehty työni voitti kolmannen palkinnon! Palkinto oli nippu ompelukuvia. Pahviset kuvat ommeltiin värillisillä langoilla ja väritettiin. Luultavasti kuvat ovat tallessa jossain ullakolla, sillä olen säästänyt niitä ihan siinäkin mielessä, että olivat niin mieluisia silloin ja aikanaan muodikkaita.

Tuo piirustukseni on ollut seinällä nämä vuosikymmenet. Muitakin piirustuksiani on tallessa. Kovasti oli mieluisaa tekemistä silloin. 


9 kommenttia:

  1. Tuosta saatkin mainion postikortin itsellesi. Ifolor tekee hyvää jälkeä, toki sen voi itsekin tulostaa.

    VastaaPoista
  2. Hauska vanha piirrustus, hyvä kun on säilynyt.
    Ennen oli noita erilaisia kilpailuja,nuo mainitsemasi muistan ja meillä oli vielä henkisen taidon kisatkin,jossa lausuttiin runoja ym.

    VastaaPoista
  3. Sinussa on tuolloin jo tietoisuus taiteilijan sielusta joka on ollut monenlaisina ihanuuksina meidän katseltavina. Ihana rakas muisto sinulle.

    VastaaPoista
  4. Samat kilpailut oli meilläkin ja myös Kosotädin mainitsemat henkisen taidon kilpailut kaikkien hiihtokilpailuiden ja luistelukilpailuiden lisäksi. Moneen lapsia kannustettiin silloin.

    VastaaPoista
  5. Raittiuskilpakirjoitukset muistan, puhdetyökilpailuja ei minun kouluaikanani ollut. Hieno kuva joka tapauksessa :)

    VastaaPoista
  6. Hieno kuva, onneksi se on säilynyt. Hauska sulkahattu-täti koiransa kanssa :) Harmittaa kun ei omiani ole yhtään tallella, mutta lasteni piirustukset olen visusti säilönyt.

    VastaaPoista
  7. Minäkin muistan raittiuskilpakirjoitukset, niissä voitinkin joskus jotain. Puhdetyökilpailuja ei meillä ollut.
    Ompelukuvia on vieläkin saatavana, ja niitä ainä välillä lapsilla teetän, yleensä välitöinä. =)

    VastaaPoista
  8. Hieno piirustus! Hyvä, että se on tallella.

    VastaaPoista
  9. Hieno muisto.
    Muistan itsekin, kun kirjoitettiin raittiudesta. Hyvin on mennyt jakeluun aihe, kun täysin absolutisina olen aina ollut.

    VastaaPoista