tiistai 29. maaliskuuta 2016

Maton kutomista ja kevään kohinaa

Pyhien alla aloitin maton kutomisen. Hieman ihmettelin kuteen ja mallin ristiriitaa, mutta annoin mennä. Aikani ihmeteltyäni tulosta tajusin,  että Lankavan kahden mallin ohjeet olivat vaihtaneet paikkaa. Ei ihme, että malli oli ihan erilainen kuin olin ajatellut tekeväni.


Tuota oikeanpuoleista Pörriä oli tarkoitus tehdä. Ihastuin tuohon pehmeään valkoiseen.  Kuteena on LP-kude eli pörröinen kude ja ontelokude minulla mustana.


Ja tällaista siitä sitten alkoi syntymään!! Eli Tuike-mallia. Uskottava oli, että ohjeessa tällä kertaa on syyllinen, ei kutojassa. Kyllä tämäkin malli on ihan kiva, mutta tuo Pörri olisi ollut mieleisempi.

Kun kevät kohisten tuli ja muuttolinnut sen myötä. Olen kirjannut ylös mm. Peipon saapumisen meidän pihalle. Tänäänpä siellä jo peippoherra sirkutti jälleennäkemisen kunniaksi. Puolisoa ei näkynyt viimevuotiseen tapaan, ettei olisi jäänyt leskimieheksi.
PEIPPO saapunut meille:
29.3.2016
28.3.2015
23.3.2014
23.3.2013
25.3.2012
5.4.2011
1.4.2010  Olisko niin, että nämä huhtikuun Peipot olisivat eri yksilöitä kuin viimeiset. Mene ja tiedä. Tervetuloa joka tapauksessa!








10 kommenttia:

  1. Harmillinen virhe ohjeessa. Kyllä tuostakin kaunista mattoa tulee mutta ymmärrän harmin kun ei ole sitä mitä oli ajatellut.
    Peipposeurantasi on mielenkiintoinen:)

    VastaaPoista
  2. Seuraavaan mattoon sitten oikea kuvio.
    Olenkin miettinyt mihin malliin kutoisin loput lp:t.

    VastaaPoista
  3. Ihailen hiljaa taitoasi tehdä noin kaunista mattoa! Mulla on loimet puissa, tilasin hiukan liian leveät ja pitäisi kaventaa, harmittaa sekin niin vietävästi enkä saa aloitettua! Uskomattoman taitava olet!

    Ihana peippokirjanpito, meille tuli viherpeippoja pari, aika vähän muuttolintuja on näkynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuostakin mallista hieno matto tulee! Teet sitten toisen maton Pörrillä:)

      Poista
    2. Minulle kävi loimien kanssa samoin ja laitoin reunoihin muutamaan kaksi loimea yhteen. Ei näy päällepäin yhtään.

      Poista
  4. Kyllä tuosta mallista tulee ihana matto. Ihanaa kun olet pitänyt kirjaa lintusten saapumisesta.

    VastaaPoista
  5. Kyllä tuosta mallista tulee ihana matto. Ihanaa kun olet pitänyt kirjaa lintusten saapumisesta.

    VastaaPoista
  6. Tuostahan tulee upea, tee se pörrö sitten toisten.
    peippoja on jo meilläkin, ja ne laulaa niin ihanasti.

    VastaaPoista
  7. Haikeudella katselen kaunista mattoasi...myin juuri kangaspuuni pois, sillä niille ei löytynyt paikkaa. Saapahan katsella muiden töitä :)

    VastaaPoista
  8. Kaunis malli on Tuikekin, vaikka Pörri olisikin ollut mieleisempi.

    VastaaPoista