sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Pönttöpäivä

Perinteistä pönttöpäivää vietettiin eilen 25.3.17 Metsästysmuseolla Riihimäellä. Tapahtumalla on jo pitkät perinteet. Aikoinaan H.G. Paloheimo aloitti tapahtuman antamalla ihmisille ylijäämälautaa. Muistankin jo 80-luvulla käyneeni ensimmäisen kerran pönttöjä rakentamassa.

Olimme hyvissä ajoin liikkeellä, sillä aikaisempien vuosien tapaan ruuhkaa oli odotettavissa. Ja todellakin poislähtiessämme paikalla oli jo liikenteen ohjaajat, pitkä jono ja hirmusesti ihmisiä.

Ennakkotietojen mukaan pönttöaihioita oli varattu reilusti yli 1000 kpl. Meille siitä riitti 3-4 kpl mieheen.


Mikä parasta monet lapsiperheet tulivat nikkaroimaan pönttöjä. Alla varmasti porukan nuorin vasaraa heiluttamassa!

Heti vaan kotikuuseen uusi asumus. Toinen vaahteraan. Vielä on kaksi laittamatta.

Järjestäjät toivoivat, että pöntöt rekisteröitäisiin miljoonapönttöä-kampanjaan. Sen tein.


13 kommenttia:

  1. Mahdettiinko tuota tapahtumaa mainostaa lehdessä, en ainakaan huomannut muuten olisimme olleet mukana:)
    Oman pihan pöntön rekisteröinti on jo suoritettu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irma, oli pieni ilmoitus Aamupostin ensimmäisellä sivulla ja puolen sivun artikkeli päivä-pari ennen lauantaita.

      Poista
  2. Hienoa! Meilläkin on rekisteröityjä pönttöjä:)

    VastaaPoista
  3. Ompa hieno tempaus. Meilläpäin pöntöt maksaa 25€, joten ei niitä kovin montaa raaski linnuille hommata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, kyllä on kova hinta. Nämä pönttöpäivän tarpeet ovat ilmaisia.

      Poista
  4. Mahtavaa. Lintuja pitää auttaa ja sitten saamme seurailla niitä. Monet käyttävät satoja euroja lintujen talviruokintaan. Linnuille kelpaa jämälaudoistakin tehdyt pötöt. Uudesta materiaalista tehdyt kestävät kuitenkin kauemmin.

    VastaaPoista
  5. Onpa hienoa, että tuollaisia pönttöpäiviä järjestetään jossain. Olisi kiva itsekin käydä väkertämässä pönttö.

    VastaaPoista
  6. Kiva, että tällaiset tapahtumat saavat ihmiset liikkeelle ja ennen kaikkea lapsiperheille yhteinen juttu.

    Olet kyllä tehnyt kivoja huovutusjuttuja! Ihan houkuttaa itseäkin villakääröjen esille ottaminen.

    VastaaPoista
  7. Nyt sitten muuttoilmoituksia vastaan. Lämpimät tuulet liikuttavat siivekkäät kohti uusia asumuksia.

    VastaaPoista
  8. Ihanaa kun innostuit pönttöjä tekemään .

    VastaaPoista
  9. Oli varmasti mukava tapahtuma! Täytynee muistaa ensi vuonna...muutakin asiaa sinne Riihimäen suuntaan olisi. Pönttöjä kohta tarvitaan ja paljon!

    VastaaPoista