torstai 21. helmikuuta 2019

Kierrätystä tämäkin

Moniin vuosiin minulla ei ole ollut kunnon lapasia.  Apu tulikin läheltä. Ystävättäreni Tarja on lapasten tekijä ja lupasi minulle tumput. Minä puolestani olin luvannut hoitaa hänen pelargoninsa uuden kesän alkuun.
Yhdistettiin osaamisemme ja ryhdyttiin hommiin. Kierrtystä.

Sain valita sopivat ja mieleiset tumput. Värihulluna valitsin nämä ihanat raidalliset. 

Minä tartuin pelargonien leikkaamiseen, mullittamiseen ja pistokkaitakin laitoin kasvamaan. Mielessä se vanhankansan viisaus, että pelargonien parhaat pistokkaat otetaan Matin päivän tienoilla. 

Osa oli jo melkoisen kauan kasvanut, joten vanhat roskiin ja pistokkaista lisäten uusia, elonvoimaisia kasvamaan. Hyvin sai Tarja uudistettua kukkansa ja osasta halusi luopuakin tilan puutteen vuoksi. Pistokkaita laitoin suoraan multaan juurtumaan.


Muutaman toin kotiinkin varttumaan. Isommista oli nimilaput kadonneet ja ovat nyt kasvamassa meillä, jotta voin tunnistaa ne.

Minulla lamppujen alla kovasti kukkii Askola (vaal.pun), Neittamolainen (kirk.pun,) ja taustalla valkea tuntematon. Vauva-osastossa kehittytään päivä päivältä.

Olipa kivaa kierrätystä ja pitsa maistui. Sain vinkkiä, että ehkä ensi talveksi olisi luvassa toisetkin tumput!




6 kommenttia:

  1. Ihanaa kierrätystä. Pelargoniat ovat kesän varmat kukkijat.

    VastaaPoista
  2. Mainiota kierrätystä ja on sinulla mahtava pelargoniakokoelma.

    VastaaPoista
  3. Kierrätystä parhaimmillaan!
    mahtava määrä pelakuita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvassa noin kolmasosa pelargoneistani. Ne on niin ihania.

      Poista
  4. Yhteistyö ja avunanto sopimus, se on kierrätystä parhaimmillaan. Sitä mekin harrastetaan ystävieni kesken. =)

    VastaaPoista