sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Lasimuseon ja metsästymusen joulutori ja Aimo Okkolinin näyttely



Riihimäen lasimuseossa ja naapurissa metsästymuseossa järjestettiin joulutori perinteisesti. Tällä kertaa joulutori jäi hieman vähemmälle mielenkiinnolle, kun perehdyin lasitaiteilija Aimo Okkolin (1917-1982) näyttelyyn.


Aimo Okkolinin tunnetuin teos Lumpeenkukka oli hyvin esillä ja näyttelyn nimeksikin oli laitettu "Kuin kukka lumpeen". Alla Lumpeenkukka räikeän vihreänä, mitä en ole koskaan aiemmin nähnyt.

Muistan lapsuudestani Okkolinin pitkänä, laihana,  tummana miehenä, jolla oli aina tupakka hampaissa. Teimme koulun kanssa tutustumisretkiä lasitehtaalle ja monesti purnattiin, että aina niitä pulloja tuijottaan, kamala hajukin.  Elettiin 50-60-luvun aikoja, 

Mielestäni tämä vihreä työ oli yksi kauneimmista. Erilainen hänen 50-luvun paksuihin, syväviillettyihin malleihin verrattuna. 


Nämä vihreät maljakot ovat 70-lukua ja tosi modernit. Ei välttämättä tuo minulle edes mieleen Okkolinia.

Yksi suosikkini. Serpentiini. Oikeaa Okkolinia.

Tässä kohtaa on muistettava, että Okkolin oli täysin itseoppinut, ilman koulutusta syntynyt taiteilija. Hänen taito suunnitella ja käsitellä lasia oli ainutlaatuinen.

Matka jatkui metsästysmuseon puolelle. Matkalla oli koju ja sieltä bongasin aivan hauskoja myssypäisiä otuksia. Graniikkikiviä näyttivät olevan.

Metsästysmuseossa kuvasin vain muutaman hauskan eläimen. Myyjiä perinteisin joulutavaroin oli sijoitettuna eläinten sekaan, kiva idea. 

Nämä kaunottaret ottivat ovella kävijöitä vastaan. 

Porokin oli paikalla. Olihan joulutori käynnissä.

Yksi vähähtänyt kettu paraatipaikalla.

Joulutori jäi tällä kertaa kuvaamatta, mutta mehän kaikki tiedetään kuinka ihania tavaroita jouluksi myyntiin tuodaan. Mutta kyllä nuo kiviotukset olivat kaikista mielenkiintoisimmat. Ja Aimo.

Hyvää viikonloppua!





1 kommentti:

  1. Minulle Okkolinin työt ovat melko tuntemattomia. Olen tuon lumpeen kyllä nähnyt, mutta en osannut yhdistää oikeaan nimeen. Kiva kivitonttu.

    VastaaPoista