Ida-mummun pelakuuksi ristimäni upeus on seurannut minua lähes elämäni. Lapsuudessa muistan maalla mummulassa kuistin ikkuvat olivat vuorattu näillä pelargoneilla. Mummum ylpeys, johon ei saanut koskea.
Mummulta kulkeutui pistokkaita oman äitini kasvatettavaksi ja niin se kasvoi meidänkin ulkoeteisen ikkunoilla, kunnes siirtyi minun mukaani minun kotiini.
Ida-mummun historian olen pystynyt selvittämään aina sotiin asti.
Alla Ruotain mummo. Tämän sai pistokkaana ja antajalla ei tietoa taustastaan. Kuva on Peltosen puutarhan. Sieltä sain tiedon, että heidän kantansa olisi lähtöisin Saaren kartanon Keudan puutarhamyymälästä.
Alla Kaksi mummua. Tosi kaunis vanha pelargoni Tampereen seudulta. Tämän sain ystäväni siskolta. Tämänkään mummun taustasta en tiedä enempää, mutta olisi mielenkiintoista tietää. Väri on todella räikeä oranssi.
Mummujen aarteet ovat sitkeinä säilyneet meidän iloksi ja onneksi niiden säilymistä mm. Suomen pelargoniyhdistys edistää. Pelargonit on vaan niin ihania, kunpa osaisivat kertoa tarinoitansa.
Voi, miten kauniita pelargoneja. Minullakin pelargoniat kuuluvat jokaisen kesän kukkiin. Ne ovat niin kiitollisia kukkijoita, kunhan saavat vettä, aurinkoa ja ravinteita.
VastaaPoistaOi mitä kaunottaria. Minä en saa pelargonioita koskaan selviämään talven yli. Ei ne viihdy kuumassa patterin päällä eikä ole muutakaan paikkaa pitää niitä.
VastaaPoistaTotta, pelargoni vaatii viileen talvetuksen. Oma kokemus on tämä talvi. Pakosta kukat olivat lämpimässä yli talven. Kasvuun lähtö näin keväällä selvästi kituliaampaa ja ovat jotenkin sekaisin pitäiskö kasvaa vai mitä.
PoistaMinun mummalla oli myös tuvan ikkunalaudat täynnä pelargoneja, mutta muistikuvissani on vain punaisia, en muista oliko muun värisiä. Kauniit mummuja ja kaiken värisiä.
VastaaPoistaIhanat mummon aarteet. Itse en onniostu yli talven viemään pelargonioita, ei ole viileää paikkaa, missä kukka viihtyisi
VastaaPoistaApua mitä ihanuuksia sinulla on. Et haluaisi laittaa minulle niistä pistokkaita, laitan sinulle sitten takaisin omista mitä minulla on. Jos sinua kiinnostaa voin myös postittaa esimerkiksi papinkauran sitä näkee enää harvoin. Tämä on vain ehdotus. Jos sinua kiinnostaa niin ota yhteyttä. nselappalainen@gmail.com ❤
VastaaPoistaIhania pelargonioita <3 Niitä pitää meilläkin aina olla. Laitoin syksyllä pelargonioita talvehtimaan, mutta lopputulos on se, että ne on kuolleita.
VastaaPoistaKyllä nämä mummut ovat niin ihania ja kestäviä!
VastaaPoista