torstai 29. huhtikuuta 2021

Tulee mitä tulee -sukat ja vähän muitakin

En ole pitkään aikaan postannut, sillä toheloin koneeni tyhjäksi. Siitä alkoikin melkoinen operaatio saada kaikki hävinneet kuvat ym. takaisin. Voin kertoa, että harmaita hiuksia oli muillakin. Onneksi loppu hyvin ja lähes kaikki saatiin talteen.

Tulee mitä tulee sukkia jämälangoista. Keräsin lankajämät yhteen ja rakensin sukat noin suunnilleen väreihin sopiviksi. Kudoin välittämättä värien paikoista tai muusta ja kaikki neljä sukkaa täysin erilaiset. 

Alla olevat on tehty oikein.


Olen niin tykästynyt näihin valmiiksi "ohjelmoituihin" lankoihin. Kuviot syntyy itsestään.

Sitten innostuin klitteristä. Kuvassa ei oikein näy kuinka lanka kimaltelee.

Tuli niin kivat kimaltelevat sukat tästä saksalaisesta Opal-langasta, Vau!


Puutarha odottaa vielä siivousta ja raivausta. Mutta HAUSKAA VAPPUA 
ja parempia säitä odotellessa.

7 kommenttia:

  1. Kivoja sukkia:) Eikä haittaa ollenkaan käyttöä vaikka ovatkin erilaisia:) Piristävät vaan päivää!

    VastaaPoista
  2. Mainio nimi noilla sukilla. Hyvin olet onnistunut lankojen yhdistelyssä. Minä aloitin villatakin neulomisen jämälangoista eli yritän saada yksittäiskerät hyötykäyttöön. Hyvä, että sait karanneet tiedostot talteen. Hyvää vappua myös sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kivat sukat ja jåmälangat hyötykäyttöön .

    VastaaPoista
  4. Hyvä nimi sukilla ja glitteriä aina vähän tarvitaan, kauniita sukkia!
    Hyvä, että sait tiedostot talteen. Hyvää vappua!

    VastaaPoista
  5. Jämälangoista tulee jänniä yhdistelmiä! Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
  6. Mukavan näköistä tuli! Minullakin taitaisi olla jämiä muutamaan sukkaan...
    Toivottavasti vappu meni mukavasti. Aurinko sentään paistoi vaikka kylmä olikin.

    VastaaPoista
  7. Minulla on 7 vuotta vanha kone ja ostin kolme vuotta sitten ulkoisen kovalevyn tallentaakseni varulta kaikki valokuvat. Montakos kuvaa luulet minun jo tallentaneen....en yhtään. Mahtaa harmittaa sitten kun tämä kone hajoaa ja kaikki kuvat menee samantien.
    Nuo alimmat ovat suloisimmat, koska niissä on niin paljon punaista.😚

    VastaaPoista