lauantai 26. huhtikuuta 2014

Satavuotiaan pihakuusen uusi elämä

Oravannahkakauppana sain ystävältäni Nettimartalta (http://nettimartan-pihapiiri.blogspot.fi) upeita, ihania lankkuja. Nettimartan pihapiiristä kaadetut 100 vuotiaat ikikuuset sahautettiin n. 30cm leveiksi ja n. 5 cm paksuiksi lankuiksi. Niistä sain sitten kasvivaihdossamme minäkin sopivat lankut suunnitelmaani.Serkultani sain sitten ylijäämää lankkua, mitkä olisivat päätyneet uuniin ja niistä tuli jalat.

Sain Nettimartalta kaksi kuvaa puista ja lankkukasasta. Mahtavia olivat kuuset, mutta kuten Martta kertoo alkoivat olla jo vaarallisia ympäristölle.





Kauan olin haaveillut tekeväni puutarhaan penkkejä vanhan mallin mukaisesti ja nyt nuo lankut antoivat sysäyksen puuhaan. Työ alkoi työkalujen hankkimisella. Ruuvinväännin ja sirkkelisaha olivat hankintalistalla, koska entiset olivat aivan liian leluja tähän työhön. 


Jälki on hieman retroa myös, mutta musta puunsuojamaali peittää sopivasti ja muusta ei tarvitse välittää. Kuvassa aurinko haalistaa mustaa väriä. Ehkä en mitään puuseppätasoa ole, mutta oli kiva kokeilla ja miksen tekisi jatkossakin jotain. Ja OSASIN!


Täytyy sanoa, että ihan ok-juttu tuli, vaikka ruuviostoksilla kauppiasta hieman hymyilytti kuultuaan mitä olen tekemässä! 

Ja nyt sitten kahvit juomaan Japaninsiipipähkinäpuun alla.  

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Kirjansidontaa

Japanilainen kirjansidonta sai jatkoa, kun hieman sovelsin omin ideoin.


Tein nämä vihkoset A5 kokoon, välilehtiä on useita, jotta muistiinpanot mahtuvat. 


Vihkosesta voi koota vaikkapa hääparille muistojen kirjan tai mökkituliaiseksi vieraskirjan, synttärikuville oman kirjan jne. Tuhansia mahdollisuuksia.


Alla olevaan liimasin ison kimalteisen kiiltokuvan. Tuli hieman vintage-henkeä tummanruskeaan pohjaan.


Nautitaan ihanasta kevätauringosta ja hyvistä puutarhatöistä!! 


perjantai 18. huhtikuuta 2014

Hyvää Pääsiäistä!


Toivottelemme kaikille Teille 
oikein mukavaa Pääsiäistä ja ihanaa kevätauringon paistetta!



keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Japanilaista kirjansidontaa

Japanilaista kirjansidontaa opiskelimme Sanna Tukin johdolla Tervakosken Coconutissa. Kirjansidonta on ollut mielessäni jo pitkään ja nyt siis opettelin japanilaista, melko yksinkertaista tekniikkaa.


En ole paljon papereista tehnyt. Mutta nyt sain kipinän ja tuhat ideaa. Aion kokeilla vielä kankaalla päällystettyä kansipahvia, mitkä liitän silkkinauhalla kiinni. Sisuslehdet sitten kauniista paperista sointuvin värein. 


Kirjanen sidotaan erilaisin koristepistokuvioin kiinni. Ja pistoja on vaikka minkälaista mielikuvituksen mukaan. Väreillä voi sitten joko korostaa tai häivyttää.



Tuotoksiamme yhteiskuvassa. Tosi kiva iltapäivä hurahti kuin siivillä ja olipa kiva tutustua paperityöhönkin.
Kiitos Sannalle ja mukanaolijoille!








maanantai 14. huhtikuuta 2014

Ex-nahkahousut

Sain hyvälaatuiset Friitalan nahkahousut tuttavalta ja niistä oli tarkoitus tehdä jotain. Ehkäpä mäykky. Värinsä puolesta se tuli ensimmäisenä mieleeni.


Purin housut osiin ja poistin vuorin, vetoketjut jne. Lahkeet olivat kunnon 80-luvun tyyliin melkosen leveät, joten niistä sain hyvin mäyräkoiran kroppakappaleet ilman turhia saumoja.


Housuista tuli juuri kaksi mäykkyä, isompi ja pienempi. Tuo pieni on juuri kaniinimäyräkoiran kokoinen (vrt. aiemmat postaukseni).


Mutta mutta. En ole ennen nahkaa ommellut ja kyllä se oli taistelemista. Kone toimi erinomaisesti ja nahka oli erittäin korkealaatuista, mutta niin liukasta, ettei millään saanut pysymään paikoillaan. Koiraa tehtäessä jokaisella saumalla on merkitystä ja sauman on oltava juuri oikeassa kohdassa. Kyllä oli vaikeaa, mutta sain nämä kaksi veijaria tehtyä. Lopputulokseen en kuitenkaan ole tyytyväinen. 

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Sementtimunia

Innostuin kokeilemaan betonista pääsiäismunien tekoa minäkin. Tuntui aika hurjalta hento, särkyvä muna raskaasta, painavasta betonista.


Muutama munankuori menikin rikki. Keksin sitten käyttää trattia betonin saamiseksi munankuoren sisään. Betoni on hyvä olla melkoisen juoksevaa muuten se ei onnistu.








sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Harmaantunut lankku

Löysin niin ihanaa kangasta Ikeasta, että tein vielä muutaman kassin.


Kangas on niin aidon lankun näköistä, että jos ei tietäisi kankaaksi, luulisi ikivanhaksi harmaantuneeksi lankuksi.


Samaa kangasta saa myös kerninä ja siitähän tulee mainio päällinen vaikkapa ulkopöytään. 


Tuli mieleeni vielä idea, että tällä jos päällystäisi vaikkapa laatikon, ilme olisi tosi kiva. Näytti menevän hyvin kaupaksi, kun meitä ostajia oli ihan jonoksi asti.  Samalla pistin merkille, että aikaisempi kassi-ideani taisi mennä eteenpäin, koska muitakin kassikankaan ostajia oli.