Jos joku olisi sanonut muutama vuosi sitten, että kudot sukkia, en olisi ikinä uskonut. Olinhan tehnyt kantapäänkin koulussa ja osittain äitini avustamana. Eli taitoakaan ei ollut. Sitten se vaan alkoi kiinnostaa. Enemmän ja enemmän. Kivaa tekemistähän tuo kutominenkin on, kun keksin opetella tekemään kuvioita. Niistä palapeleistä tykkään.
lauantai 10. lokakuuta 2020
Syksysukat ja parit muut
keskiviikko 30. syyskuuta 2020
Vekkilän tonttujoukot
tiistai 22. syyskuuta 2020
Hirvityssukat, kaktuksia, vaivoja
Kävin pitkästä aikaa Korialla Novitan myymälässä. Löysin aivan ihanan räikeävärisen langan, Novita Polaris. Lanka inspiroi kutomaan sukat. Kovasti mietin, miten 100 gr riittää normaalisukkiin. Ei riitä. Ihmettelen, miksi Novita lopetti suosittua suositumman 7-veikan 150 gr kerän ja tilalle tehtiin uusi 100 gr kerä. En tiedä, onko kyse taitavasta markkinoinnista vai mistä, mutta hintaa ainakin tulee reilusti enemmän sukille nykykerillä.
Hirvityssukat näistä tuli. Ensinnäkään lanka ei siis riittänyt, jatkoin sinisellä. Kärkikavennukset teen myös sinisellä. Raidat menee aivan miten sattuu joko klönttiin tai raitaan. En tykkää. Tässäkin taas hyvä esimerkki, että tosi kiva ja kaunis lanka, ei aina työstettynä olekaan mikään.
Kaktukset viettivät koko kesän kasvihuoneessa. Siitä ne pitivät kovin ja kasvoivat aivan silmissä. Kivaa seuraa aina ikävämpää eli talvenvietto sisällä vähällä valolla.
Pelargonivauvoilla hieman paremmat oltavat, kun saavat ikkunasta lisää valoa. Vauvat talvehtivat ja voimistuvat sisällä, kun taas isot pelargonit ovat viileässä ja vähässä valossa.
lauantai 22. elokuuta 2020
Nalle
torstai 13. elokuuta 2020
Auringonkukkasukat
Innostuin kutomaan Sissukan julkaiseman ohjeen pohjalta auringonkukkasukat. Muutin nimittäin mallia muutamasta kohtaa ja kun kokokin oli liian pieni, isonsin ja samalla mittasin kuvioille uudet paikat.





























