sunnuntai 31. joulukuuta 2023


Viluiselle ystävättärelle kudoin Pirtin kehräämön kampavillasta pikkuisen liivin. Liivin  tein tarkoituksella ihonmyötäiseksi ja vyötärölle ulottuvaksi.


Niin se taas hurahti tämäkin vuosi. Paljon tuli tehtyä, vähän sairasteltua, mutta hyvissä merkein muuten mentiin. Olkoon tuleva vuosi vieläkin parempi.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA !!

⛄⛄



 

lauantai 23. joulukuuta 2023

Hyvää Joulua

 


Hyvää ja tunnelmallista joulua ja hyvää uutta vuotta
toivotamme yhdessä Tytin kanssa. 

perjantai 15. joulukuuta 2023

Kutomista ja ompelua


Kaikkea pitää kokeilla. Tämä paksu Raggilanka kimalluksilla houkutteli ja tulihan yhdestä kerästä sukat.  Ehkä näistä ei tule suosikkejani.


Näissä sukissa houkutteli epätavalliset värit. Ja eipä tuo lopputulos hassumpi olekaan. Raggia taisi olla nämäkin.

Nykyään saa niin ihastuttavia lankoja ja värit on aivan huikeita. Tekis mieli kokeilla kaikkia.



Ali mmaiset Katian Kanervaa ja tässä sarjassa löytyi mitä upeimpia kirjavia värejä. Sekaraidatkaan eivät häiritse.

Ylimpänä olevat on niin mieleeni. Värit, lanka ja miellyttävä kutoa. Lanka on Twin SOXX italialaisen LANGin tekemää. Näissä langoissa on merkittynä mistä kohtaa aloitetaan toinen sukka.



 Sitten vielä kuva jämistä kutomistani pikku tupuista ja sukista.

Ompelukin taas innosti kahden gollegepuseron verran. Musta on itselle ja toinen vihreä ystävättärelle. 


Molemmat palalaatikoista kerättyja paloja. 

Olenkin ehtinyt monenlaista, kiitos äänikirjojen. Niihin olen jäänyt koukkuun ja äänikirja kulkee taskussa kaikkialla. 










 
 

keskiviikko 6. joulukuuta 2023

Lehtivihreä villis

 


Koskaan en ole ollut mikään villatakkien käyttäjä, mutta nyt tämä jo toinen tekemäni tänä syksynä.


Ihastuin tähän merinomohairiin (Novitan Hehku) ja väriin. Sitten miettimään mitä tekisi tästä superihanasta langasta. Näin minulla usein, ensin ihana materiaali ja sitten mietin, mitä siitä tulisi.

Lumihiutaleet tekee vähän talvista tunnelmaa! Mutta kyllä kuva vääristää väriä.

Napit maalasin itse, kun sopivia en löytänyt. Hyvin toimii.

Hyvää Itsenäisyyspäivää !!


perjantai 17. marraskuuta 2023

Partakilpailu Vekkilässä



Vekkilän pojat asettautuivat kuvaan, kun halusivat kilpailla kenen parta pisin ja muhkein.

Matti myöhäinenkin otettiin kilpaan mukaan.
Kaikki esittelivät partojaan ylpeinä ja olihan parrat hienoja kaikilla. Valinta olisi vaikea.

Ja voittajaksi kruunattiin Huima. Partaansa Huima esitteli hyvin ja pituuskin pantiin merkille.
Onnea Huima!!!

Veljekset Anski ja Minski ei halunnut osallistua partakilpaan, koska pitivät valkopartaisten ylivoimaa puolueellisena. Asettautuivat sentään yhteiskuvaan.


Tytöt katselivat partakilapailua ja heiluttivat innokkaasti voittajalle!









sunnuntai 29. lokakuuta 2023

Runoo, Kajastusta ja vähän Seiskaveikkaa


Tonttujen teon lomassa kokeilin näitä liukuvärjättyjä lankoja.
Olen niihin niin tykästynyt, että tuli tehtyä nämä kolme ja vielä on yksi kerä varastossa.
Yllä on Novin Kajastus ja Seiskaveikkaa, samoin tässä alla.


Novitan Runo (alla) on pehmeämpi lanka. Värit tuli vahingossa lähes samanlaiset. Kerässä näytti erilaisilta,  ja vähän harmitti.


Alla rinnakkain vasemmalla Kajastus ja oikealla Runo.


Runoo oli kiva tehdä. Siitä vois hyvin kutoo vaikka ison, pehmeän huivin.
 

maanantai 16. lokakuuta 2023

Lisää tonttujoukkoja Vekkilään


Taas tuli lisää väkeä Vekkilään. Tosin matka jatkuu edelleen, mutta yhdessä ehdimme viettää tovin ennen joulun tuloa. Toisten mielestä on liian aikaista ajatella joulua, mutta tonttujahan asuu ympäri vuoden ympärillämme. 


Jäiköhän parta siistimättä  ennen kuvausta.




Kivaa kun tulitte. Vielä täytyy nimet kirjoittaa Vekkilän kirjaan!