Pitkä tovi onkin, kun viimeksi kirjoittelin. Tonttuhommissa aika rientää. Valmiiksi sain pieniä, n. 20cm tonttuja. Tyttöjä ja poikia.
Yhteispotretissa Vekkilän väkee:
Monesti ajatellaan, että pienihän syntyy käden käänteessä, nopeasti pienen tekee, mutta ei ei. Koko ei vähennä työtuntien määrää ja näpräämisessä se aika kuluu, oli pieni tai iso.
Sitten alkaakin uuden projektin odotus. Kerron siitä sitten myöhemmin.
Komea rivi tonttuja odottomassa joulua:)
VastaaPoistaMonesti pienen tekemisessä meneekin aikaa enemmän kuin ison, tämän olen itsekin todennut.
Moi. On siinä ollut väkertämistä. Kristiina
VastaaPoistaPienet ne vasta aikaa viekin! Ihania tonttuja teidän nurkissa jo hiippailee.
VastaaPoistaTonttupajoissa onkin kiirettä ja vilinää tähän aikaan. Terveisiä vaan meidän tontuilta =)
VastaaPoistaOi, tontuilla alkaa kohta kiireinen aika.
VastaaPoistaPiti tutkia kaikki postauksesi! Sinun tonttusi ovat maailman ihanimpia ja enkelit myös! Kaikkea hyvää sinne ja Karkille rapsutukset 😊💕🐕
VastaaPoistaOnpa kiva kuulla sinusta, juuri ajattelin kysyä kuulumisia kun kirjoitit. Telepatiaa. Kiitos kiitos, hyvää syksyä sinullekin
PoistaVoi että sinun tonttusi ovat niin ihastuttavia kaikkine moninaisine ilmeineen. jouluun on jo sen verran vähän aikaa,että ne tietysti ovat lähteneet liikkeelle kurkkimaan ikkunoista.
VastaaPoistaVekkilän väki on niin sympaattisen hellyttävää, aina saavat hyvälle tuulelle!
VastaaPoistaIhania tonttuja! Tykkään tontuista ja aina on mukava katsella, millaisia tonttuja muiden käsissä on syntynyt.
VastaaPoistaSulonen tonttuväki!
VastaaPoistaOlet kyllä tonttu-mestari!!,käsistäsi:)
Ihania touhuja,Sinulle:)
Oi että miten ihania tonttuja taas <3 Pakko sanoa, etten ole tehnyt vielä yhtään tonttua :)
VastaaPoistaSöpöjä nämä pikku tontut. Totta, pienissä töissäkin menee aikaa!
VastaaPoistaVoe mahoton, mikä iloinen joukko!
VastaaPoista